—Kuinka niin?
—Niin, niin, minusta vain näyttää, että sinä tunnet yhä vielä ruumiissasi kastaneesi lapsen.
—Kenellekä te, neiti, valmistatte tuota kukkasvihkoa? kysyi maisteri
Elliltä eikä ollut kuulevinaankaan toveriaan.
—En juuri kenellekään.
—Vai niin, sanoi ylioppilas ja iski silmää, ettekö muista, että lupasitte antaa sen minulle?
—Niin, se on totta se … suokaa anteeksi … ottakaa vain, tuoss' on!
—Saisinko luvan pyytää teitä valmistamaan minullekin sellaisen?
—Ei näistä enää taida tulla.
—Ja sitä paitsi, eihän sovi papille kantaa kukkasvihkoa.
—Neiti saa itse ratkaista… Sopiiko teidän mielestänne?