—En minä tiedä … vaan jos luulette sopivan, niin tehkää itse, tässä on kukkia.—Mutta eikö mennä katselemaan puutarhaa ja rantoja?
Ylioppilas ja Elli menivät. Maisteri jäi seisomaan verannalle.
—Te pujahditte läpi oikein naisen vaistolla, sanoi ylioppilas puutarhan portilla.
—Niin, vaan emme saa olla hänelle niin pahoja.
—Ei se haittaa mitään … tuskin tuollaiset teologit edes ymmärtävät, että heistä tehdään pilaa.
—Vaan hänhän on teidän toverinne.
—Ei hän oikeastaan ole minun toverini… Helsingissä olimme kyllä usein yhdessä, ja nyt minä tapasin hänet viime majatalossa … hän pyysi minua tulemaan tänne, ja minä tulin. Mutta emme me ole koskaan olleet mitään hengenheimolaisia.
—Ettekö olisi muuten tullut?
—En tiedä … vaan kyllä kai kuitenkin olisin.—Se on hyvä, että tulitte… Mennään nyt soutelemaan!
Ja hehkuvin silmin hyppeli Elli taapäin ylioppilaan edellä. Sitten hän juoksi ottamaan aitovarrelta heinikosta airoja.