Huutajat antoivat hetkeksi rauhoittaa itsensä ja peräytyivät, kiertäen kehän ympärillemme.
—Ystävät, sanoi pappi. Sallikaa minun sanoa pari sanaa tälle miehelle … ne kuultuaan hän menköön elköönkä enää koskaan palatko tämän sillan yli… Se nuori mies oli tämän kylän parhaita poikia. Hän olisi voinut olla siellä, missä hänen ikätoverinsa, rajalla, maataan puolustamassa, ehkä kaatumassa kunnialla sen puolesta. Hänen täytyi kuolla häpeällisin kuolema, minkä nuori mies tähän aikaan voi kuolla. Se ei ollut hänen syynsä. Hänen sielunsa oli myrkytetty. Myrkyttäjä seisoo tässä. Hän olisi ansainnut sen kuoleman, minkä tämä onneton äiti hänestä on julistanut. Elkäämme kuitenkaan tehkö hänestä marttyyria, hänelle on oleva suurempi rangaistus jäädä eloon kuin kuolla. Hän on lopultakin vaaraton houkka. Yhden ainoan hän voitti puolelleen. Olette, ystäväni, tehneet tehtävänne saattaessanne hänet ulos kylästämme. Jätämme toisille kylille saman tehtävän kullekin piirissään. Elkäämme viivyttäkö häntä, hänen madonnansa odottaa häntä.
Erakko oli kuunnellut pappia rauhallisesti, kunnioittavasti, melkein nöyrästi.
—Saanko nyt mennä?
—Olkaa hyvä.
—Häntä ei saa päästää!
Suuri, roteva mies, olutkuskin näköinen, hiukan päissään, oli astunut esiin ja huusi vielä:
—Hän on heitettävä koskeen!
Kaikki taas huusivat samaa: häntä ei saanut päästää menemään, hänet oli heitettävä koskeen!
Kukaan ei kuitenkaan, ei hän itsekään, käynyt täyttämään uhkausta.
Erakko oli astunut heitä kohti ja virkkoi: