Erakko seisoi taas ovessa, kasvoillaan haltioitunut ilme.
—Kansat eivät vihaa toisiaan kansoina! He uskovat, että isä taivaassa on heidän yhteinen isänsä!
Se oli siis riittänyt saamaan hänet vakuutetuksi siitä, etteivät kansat vihaa toisiaan kansoina—se, että maailmansodassa oli ollut hetken aselepo, että muutamat juoksuhautojen yksitoikkoisuuteen kyllästyneet olivat joulutunnelman valtaamina veisanneet yhdessä virren, haudanneet kuolleita ja tarjonneet toisilleen suklaata ja tupakkaa.
Ja sen johdosta hän oli katsonut ajan tulleen poistaa peitteen maailmanrauhanmadonnan kasvoilta ja viedä hänet entisille sijoilleen.
Ja miksei se olisi riittänyt hänelle, joka jo ilman sitäkin oli saanut uskonsa takaisin?
Sillä mitä vallihautoihin komennetut olisivat voineet enempääkään tehdä? Jos se olisi ollut heidän vallassaan, eivät he enää olisi ampuneet näitä—ystäviään.
Mutta mikä oli tapahtunut yhtäällä, olisi voinut tapahtua toisaallakin, millä rintamalla hyvänsä, eikä vain jouluna, vaan milloin hyvänsä, tunteiden tultua siihen vireeseen, että ollaan yksiä kristityitä ja yksiä veljiä.
Hänellä oli kädessään kaksi lapiota. Toisen niistä hän tarjosi minulle, pyytäen minua tulemaan alas madonnan penkereelle. Matkalla hän kertoi kuulumisia laaksosta. Siellä oli joka talossa suru. Oli jurottavaa vihaa ja pingoitettua kiukkua, mutta ei enää mitään uskoa eikä sitä innostusta mitä kesällä. Häntä oli kylän laitaan seurannut Hanselin äiti, puhuakseen siellä, mitä ei voinut puhua kylässä. Hän tahtoisi taas rukoilla ikuista rauhaa ihmisten kesken, mutta hän ei voi tehdä sitä siellä missään. Siellä on kielletty rukoilemasta rauhaa. Kaikki kirkot ja kappelit ja alttarit ovat varatut niille, jotka rukoilevat menestystä aseille ja sotaa viimeiseen hengenvetoon. Ei missään ole jumalanäitiä eikä muuta pyhimystä, jolta voisi tai uskaltaisi rukoilla rauhaa.
—"Pankaa paikoilleen taas se teidän madonnanne", pyysi hän. "Sytyttäkää tuohus hänen eteensä, niin tiedämme tulla. Meitä on täällä joitakuita muitakin kuin minä." Hän kertoi, kuinka he olivat katselleet tänne jouluna ja uudenvuoden yönä, toivoen näkevänsä tulen niinkuin ennen… Eräässä taistelussa on koko se komppania, jonka kanssa Hanselin olisi ollut mentävä, pyyhkäisty pois.
El ainoatakaan ole jäänyt henkiin.