—Hennon kai minä tästä mennäkin…
—Niin noh!—Miksi sine sihen tuli ollenkan? ja ikkuna paukahti vihaisesti kiinni.
— … Kylläpä täällä ollaan… Ihan ilman syyttä haukutaan ja muijitellaan!… Liisa tunsi sydämessään kärsineensä ilmeisen vääryyden… Mikä muija hän on? rehellisen miehen vaimo eikä mikään muija… Pilautuikohan tuo tuosta, jos häntä vastaan vähän nojasikin … syyttä kai tässä ahdisteltiin … ihan ilman syyttä…
Sillä välin Ville ja Matti asemahuoneen rappusilla tupakoivat ja juttelivat. Kun näkivät Liisan lähenevän, huusi Matti hänet luokseen.
—Liisa, tuleppas tänne vähän!
Liisa tuli likemmä.
—No, mikä hätänä?
—Tässä on Villen kanssa vähän mietitty yhtä asiaa … mitähän sinä siitä sanoisit?
Mutta Liisalla oli oma asiansa mielessä…
—Täällähän vasta kummallista väkeä on … eiväthän nuo muualla herrasväetkään tuommoisia ole … ei tarvitse kuin aidan takana seista, yli nousemisesta ei puhettakaan, niin jo haukutaan … ja muijitellaan…