—Elä pistä päätäsi siihen, varotti Liisa. Etkö muista, mitä Ville varoitti?
Mutta siksipä Matti nyt juuri pistikin päänsä ulos, ettei Liisa luulisi, että hän ei uskaltanut. Vaan tuuli oli temmata hatun päästä, ja Matti löi poskensa ikkunan pieleen.
—Ei siitä näe mitään … menee liian kiivakasti, että näkisi…
—Nyt sen näit! … olit pudottaa lakkisi, sanoi Liisa. Mutta Matti ei siihen virkkanut mitään … istui vain äänetönnä.
Silloin pujahti yhtäkkiä toisesta penkistä parrakas mies Matin ja Liisan penkkiin ja katseli heitä vuorotellen vasten silmiä kumpaakin ja pyöritteli naurua silmissään ja suupielissään, mutta ei kuitenkaan vielä ääneen nauranut.
Ei se ollut Liisan mielestä oikein täysipäisen näköinen. Parta viuhotti niin kummallisesti suupielissä, ja päällään oli sillä iso sarkanutun reuhka, jossa oli laajat taskut. Yhden taskun revenneessä nurkassa könötti puteli selkäkenossa.
Sanaakaan sanomatta rupesi mies hihittelemään siinä ja tirkistelemään vuoroin kumpaakin, Mattia ja Liisaa.
Mutta eivät Matti ja Liisa olleet häntä ensin näkevinäan.
—Minnekäs isäntä ja emäntä menevät? kysyi hän vähän ajan kuluttua.
»Isännästä» ja »emännästä» leppyivät Matti ja Liisa häntä katsomaan.