—Täss' olisi piippu ja tupakkaa on tuolla.—Rovasti toi Matille piipun ja neuvoi tupakka-astian kakluunin reunalta.
Matti pisti piippuun, raapasi tulta ja sammutti tikun hyppysissään … sitten kantoi hän sen varovasti uuniin.—Vähän aikaa istuivat Matti ja rovasti mitään puhumatta. Rovasti keinutti keinutuoliaan, ja Matti puhaltaa tuhutteli pieniä savuja pitkän piipunvarren päästä.
—Tervennäkös se on saanut Matti olla? kysyi sitten rovasti.
—Tervennähän tuota on saanut Luojan avulla olla … vanhuushan se kuitenkin vain väliin tahtoo…
—Eihän Mattia toki vielä vanhuus … riski mies, kun kantaa vielä selässään puolen tynnörin säkin.
—Mistä se rovasti on sen kuullut?
—Näinhän minä tuon omilla silmilläni, kun kantoi selässään, niinkuin ei mitään—
—Niinkuin ei mitään?—Heh!—heh!—heh!—vai näki rovasti sen—?
—Minä, vaikka olen nuorempi mies, en jaksaisi liikauttaakaan.
—Kyllä rovasti toki jaksaisi—jaksoinhan sitä minäkin ennen nuorra miessä ollessani.—Ja Matti kertoi rovastille, että hän kun tässä samassa pappilassa entisen rovastin aikana renkinä ollessaan kerran oli ollut riihtä puimassa, ja kun säkkiä piti riihestä makasiiniin kannettaman, niin ei muuan renki—laiska vetelys mikä lienee ollut, vaikka oli iso—ruvennutkaan osastaan kantamaan … ei sanonut jaksavansa. Mutta silloin väänsi Matti kaksi säkkiä selkäänsä ja sanoi vielä sille rengille, että »jos tahdot, hyppää itse vielä säkkien päälle, niin pääset riikyydillä pihaan».—Pehtori oli silloin mennyt rovastin puheille … ja vähän päästä oli tullut ja sanonut, että rovasti oli käskenyt ryypytellä Mattia siitä hyvästä…