Aidan nurkkaukseen oli käynyt, palon niitynpuolimmaiseen aidan nurkkaukseen eikä metsän puolimmaiseen … ei rautaan, vaan lankaan…
Vaan eihän Matti muistanut siellä nyt mitään lankaa olleenkaan … syksyllä sulan aikana oli ollut, mutta poishan hän ne keyrin aikaan muisteli ottaneensa…
—Etpähän ollut ottanut, kosk' oli jäniskin käynyt, sanoi Liisa ja kehaisi vielä, että se oli hänen onnellaan sinne mennyt … eikä ollut muuta kuin yksi jälki … ihan suoraan metsäsaarekkeesta niityn poikki … eikä vanhaa polkua mitään.
Ei Matin enää tehnyt mieli mitään puhua, kun kuuli, että oli jänis ihan suoraan käynyt kesälliseen lankaan. Ei se hyvää merkinnyt semmoinen … suurten sotien ja vainovuosien edellä sitä semmoista tapahtuu, että tähdet tippuvat taivaalta ja jänikset juoksevat kesällisiin pyydyksiin … oikeassa menossa ne ei juokse… Ei sitä olisi kuitenkaan siitä langasta pitänyt irti päästää … siinä olisi pitänyt antaa olla, tottapahan olisi se sen siitä korjannut, joka oli sen siihen ajanutkin…
Sama kai se oli, joka höyryt laittoi maalle kulkemaan ja niillä ajoi … toinen mies eikä se oikea, joka on maailmankin luonut…
—Mikä sinulla on, Matti, kun et sinä nuku? murahti Liisa unisena ja veti peitettä puoleensa.
—Nukunhan minä, sanoi Matti.
—Etpähän nuku … kun olet koko yön siinä ähkinyt ja sinne tänne heitelläinyt…
—Mikä lie valvottaja … tokko lienen oikein terve.
—Vielä sinulla mikä … ei mikään.—Kummapa, jos ei nukuta, kun tullessaan koko matkan reessä makasi…