—En minä koko matkaa…
—On sitä puolessakin … mut' olehan nyt vaiti ja nuku pois…
Liisaa nukutti kovin, hän veti taas peitteen korvilleen ja nukkui…
Matti mutisi, että »jos tietäisit, niin ei sinuakaan nukuttaisi». Mutta sitten hän kohta itsekin nukkui.
III.
Seuraavana aamuna noustuaan oli Matti jo aivan rauhallisella mielellä ja päätti kertoa Liisalle siitä, mitä oli pappilassa kuullut. Mutta ei Liisa koko aamurupeamalla yhteen kohtaan seisottunut, kulki askareillaan kodassa ja navetassa. Matti paikkaili kenkiään ja ajatteli, että »kerrommahan aamiaista syödessä—ennättäähän se sen sittenkin kuulla». Mutta kun Matti oli alkamaisillaan, lähti Liisa taas liikkeelle, ja Matti ei tahtonut kertoa, ennenkuin Liisa oli yhteen kohtaan asettunut kuulemaan.
Matti lähti havukasalleen tallin taa ja taivutti aina päätään nurkan taitse katsoakseen, eikö Liisa jo olisi herennyt kävelemästä kodan ja pirtin väliä. Siellä se vain käveli… Eikä pirttikään vielä lämminnyt … tokkohan se aikoikaan panna sen lämpiämään tänä aamuna? Kylmä oli tuulikin, niin että kyllä olisi sietänyt panna pirtti lämpiämään, että olisi päässyt käsiään lämmittelemään…
Jo tuli Liisa noutamaan puita pinosta … jopahan viimeinkin. Sitten kai se kohta rukkinsa ääreenkin istuutuu…
Kun tuuli alkoi lappaa savua lakeistorven kautta pihalle, lähti Matti lämmittelemään. Löi kassaransa havutukkiin ja ajatteli, että »kun ei uskone, niin olkoon uskomatta … ei se mikään uskonkappale olekaan».
Uuni lämpisi, lieska leimusi uunin suusta, ja silloin tällöin syttyi karsta kytemään. Matti heitti rukkasensa pankolle, veti piipun povestaan, halkaisi päreen ja otti sillä uunista tulta. Sitten lämmitteli käsiään lieskassa ja katseli ikkunain tasalla lainehtivaa savua.