Matin jalka taas lipesi, niin että oli kaatua nenälleen lumeen… Niin, se rautatiekin! … liekö tuota koko laitosta? Ihmisten puheita ne vain ovat semmoiset! … valetta, valetta koko matkan, että sitä myöten muka vuorokaudessa pääsisi Helsinkiin ja ulkomaille!… Mahdotontahan se on… Vai vuorokaudessa? … eiköhän pitäisi taipaleelle jäädä yöksikin, vaikka kuinka olisivat herrat itse ajamassa!… Saapas nähdä, mitä nyt siellä Liisalle puhuvat … se nyt on tietty, että se uskoo vaikka mitä, se hälläkkä, ja muillekin vielä haastaa…
Matti hiihti juuri saunan peräitse pihaan, kun Liisa käänsi hevosensa pirtin nurkan taitse…
—Ptruu!… Hyvää päivää! hyvää päivää! … ptruu! … terveisiä ruustinnalta ja rovastilta, käskivät sanoa… Tuleppas, hyvä mies, auttamaan, kun olen vaipunut tänne rekeen niin syvälle, etten … ptruu! … pappilan piiat niin peittelivät ja laittelivat … minut … tänne … niin että … ptruu! … nyt se menee … tule nyt hevosta pitelemään, että se ei … että minä … kah no! … ptruu!
Mutta Matti ei tullut hevosta pitelemään, ja tamma vei Liisan aivan kujan perille ja alkoi hamuilla heiniä suuhunsa.
Matti asetti suksensa pirtin seinää vasten, sanoi Liisalle, että »mitä sinä sinne kujaan ajat?»—ja meni sitten vasta hevosta kujasta peruuttamaan.
—Ka, enhän minä sille mitään tainnut, kun vei…
—Pitäähän se nyt toki hevosensa saada hallituksi.—Ka, ka, ka! … mitä sinä tamma siinä? … ei kai se ole saanut moneen aikaan suuhunsa mitään, kosk' on noin nälissään…
—Ruokaa se on saanut … tallissa se on ollut koko ajan … ja ruustinna vielä varoitti pehtoria … kyllä ne toki aina, kun minä vain käyn…
—Etkö sinä aio noustakaan? … vai siihenkö sinä aiot iäksi päiväksi äkäytyä?
—Eihän tuosta pääse … autahan vähän, Matti.