Tiesi Matti sen yhtä hyvin kuin Liisakin, mutta ei hän viitsinyt kehua … oli yhä vain ääneti…
—Etköhän lähtisi jo huomenna ajamaan … vai joko minun pitää panna tamma heti kohta valjaihin … ennenkuin on appeensakaan syönyt?
Mutta Liisaan eivät nyt Matin pistopuheet pystyneet.
—Ei vielä … vaan kun kesä tulee, niin sitten mennään eikä siinä auta mikään!
—Minnekkä sitä sitten semmoisella kiireellä mennään?
—Lapinlahden kirkolle rautatietä katsomaan!
—Mitä rautatietä?
—No, Herra Jumala, sitä rautatietä, joka siellä on!
—Sitä olematonta rautatietä?
—Olematonta?