Ei suinkaan se mitään tekisi, mutta ne kuitenkin ehkä huutavat sisään ja kysyvät, minnekkä matka, ja kuka siinä sitten rovastille selittelemään, että on Lapinlahden kirkolle menossa kuulemaan parempilahjaista pappia … saattaisi ajatella, että eikö niille enää oman pitäjän papit kelpaakaan … vaikka ei se sitä ehkä sanoisi.
—Sanotaan mentävän rautatietä katsomaan, sanoi Liisa.
Hm! ei sitä Matin mielestä oikein saattaisi sitäkään sanoa … ja jos ei hyvinkään tulisi rautatiellä käytyäkään ja sitten tulisi valehtelijaksi rovastin edessä. Saattaahan sitä siihen sijaan palatessa kulkea pappilan kautta…
Sama kai se Liisasta oli … kulkipa tuota sitten mistä tahansa, kunhan häntä kulki… Pani häntä kuitenkin edes kengät jalkaansa, kun oli kerran ruvennut panemaan.
Ja Matti ja Liisa jatkoivat kulkuaan maantietä myöten. Kiersivät niityt ja pellot, kulkivat pappilan kuistin suun sivuitse ja lähenivät kirkkoa.
Sakastin rappusille istuttiin lepäämään. Matti laski konttinsa alimmaiselle rapulle, ja Liisa rupesi kenkiään riisumaan.
Mutta silloin tuli yht'äkkiä sakastin perästä maantietä myöten koko pappilan herrasväki: rovasti, ruustinna, nuori herra ja ryökkinät ja vielä muutamia vieraita mukana, joita eivät Matti ja Liisa tunteneet. Eivät olleet ensin keksiäkään sakastin rappusilla istuvia, menivät jo sivuitse vähäisen, mutta silloin käänsi ruustinna sattumalta päänsä. Matti ruopaisi lakkiaan, ja Liisa nousi seisoalleen ja niiasi. Kaikki seisottvivat nyt puhelemaan.
—Hyvää iltaa!—Ka, Matti ja Liisa!—Minnekkä te menette? kysyttiin.
Liisa otti puhuakseen.
—Hyvää iltaa, herra rovasti … ja ruustinna … terve! … kotoapäinhän sitä tullaan … hyvää iltaa, ryökkynä … terve, terve! … lähdettiin … ka, nuori herrahan se on … en ollut tunteakaan, kun on niin isoksi kasvanut … terve! … lähdettiin vähän jaloittelemaan, hupsut, tässä ennen heinäntekoa … olisi Matti tahtonut talossakin käydä, mutta minä sanoin, ettei malteta … vaan tullessa oli aikomus poiketa…