von Haartmanin vastakohtana kilpailee katsojain ensi huomiosta August Schauman, joka on täydellinen perikuva pohjoismaalaisesta. Hänen leveät hartiansa, rehevä vartalonsa, kohotettu päänsä ja ennen kaikkia nuo lempeät ja avonaiset lainehtivan valkoisen parran ympäröimät kasvot näyttävät viittaavan siihen, että niiden kantaja polveutuu jostain vanhasta skandinavilaisesta muinaissankarisuvusta. Hra Schaumanin veli hra B.O. Schauman, joka muuten on säätynsä ja kenties koko eduskunnan alkuperäisimpiä ilmiöitä, näyttää kuitenkin olevan todistus siitä, että Schaumanin suku on itsepintaista suomalaista perijuurta.
Ulkomuodoltaan samoinkuin muultakin esiintymiseltään on säädyn komeimpia miehiä hra L. Mechelin, jonka huomaa hetikohta, kun hän astuu sisään. Hän on kenties säädyn ryhdikkäin mies ja näyttää kiinteälle napitetussa takissaan melkein sotilaalta siviilipuvussa.
Sitävastoin luulisi sota-asiain päällikköä, senaattori Procopétä siviilimieheksi sotapuvussa. Hän on kuin lauhkea, hyvin voipa tilanomistaja, joka, univormu höllästi ruumiin ympärillä ja lahkeet pehmeissä laskoksissa, tyynesti ja hiukan veltosti käyskentelee tuolla kuin tiluksillaan, kädet mukavasti selän taakse solmittuina.
Kamariherra Taube on myöskin niitä miehiä, joista ei voi olla kysymättä, kuka hän on tuo pieni, ketterä kääpiö, joka näyttää olevan pelkkää jäykkää vanhan kansan kohteliaisuutta. Samaa maata on juhlamenojen ohjaaja, parooni Linder, jonka kumarrukset ja täsmälleen lukkoon napsahtavat jalkatemput tulevat ijäti yhtäläisinä takaisin valtiopäiviä avattaessa ja päätettäessä. Yleensä saa ritaristossa ja aatelissa nähdä erittäin kohteliaita, välistä melkein kylmän arvokkaita kumarruksia—muitten säätyjen jäsenet näkyvät pään nyökkäyksistä päättäen olevan vanhoja veljiä keskenään—, mutta ei sentään milloinkaan niin täydellisesti onnistuneessa muodossa kuin silloin, kun nämä kaksi kamariherraa sattuvat vastakkain. Siinä vivahtaa silloin esiin jotain vanhaa kustaavilaisuutta, joka ei ole yhden sukupolven saavutettavissa. Useissa säädyn nuoremmissa aatelismiehissä on kenties enemmän pariisilaista chic'iä, mutta ei se ole kuitenkaan sitä samaa vanhan hovi- tai tallimestarin n.s. sisällisestä vakuutuksesta lähtevää liikkeitten tasapainoa, joka aina tietää, mille puolen ja miten paljon kallistuu.
Eivät sentään säädyn huomattavimmat miehet läheskään kaikki astu esiin näin ensi silmäyksellä.
Vasta sitten kun istunto on alkanut ja he ovat asettuneet paikoilleen, tulevat etevimmät kyvyt kuuluville.
Vaikka ritariston ja aatelin jäsenet istuvatkin arvon mukaisessa järjestyksessä, nimittäin siten, että istuimien sisimmäisessä kehässä ovat kaikkein jalosukuisimmat kreivit ja ulommaisimmassa tavalliset aatelismiehet, joiden jalosukuisuus on eilispäivästä, niin ei tuo jakoperustus enää pidä paikkaansa etevyyteen nähden. Päin vastoin tuntuu siltä, että kyky laajenee kehän mukaan ja että viimeiset takarivin miehet tulevat ensimäisiksi.
Poikkeuksia kuitenkin on, ja ensimäinen niistä on ritariston ja aatelin ensimäinen mies, professori vapaaherra R.A. Wrede, joka edustaa ensimäistä kreivillistä Creutzin sukua ja jonka omankin suvun juuret pistävät kauvas menneisyyteen. Vapaaherra R.A. Wrede on säätynsä kaikista etevimpiä ja taitavimpia miehiä. Hän on tavattoman tarkkapäinen lakimies ja aina johdonmukainen lausunnoissaan, jotka kyllä tuntuvat hiukan kuivilta, mutta sattuvatkin sentähden aina ytimeen, niinkuin hyvin laaditut lakipykälät. Kaikkia hänen lausunnoitaan kuuntelee sääty hiljaa ja tarkkaavaisesti ja jos hänen mielipiteeseensä yhtyy hra L. Mechelin, niin on äänestyksen tulos selvä. Jos taas nämä molemmat säädyn parhaat lakimiehet sattuvat olemaan eri mieltä, niin seuraa sääty tavallisesti mieluummin vapaaherra Wredeä kuin Mecheliniä. Hän on hiukan kumarahartiainen ja puhuu vaatimattomalla, melkein nöyrällä äänellä, muistuttaen sekä ulkomuodossaan että esiintymisessään hiukan senaattori Y.Z. Yrjö-Koskista.
Vapaaherra Wreden henkiystävä, vaikkakin luonteeltaan hänen täydellinen vastakohtansa, on ruotsinmielisyydestään kuuluisa Sarvilahden parooni V.M. von Born. Nämä molemmat vapaaherrat kulkevat keskusteluissa usein rinnakkain ja kannattavat toisiaan. Heidän nimensä tullaan aina mainitsemaan yhdessä näiden valtiopäiväin historiassa, sillä ne olivat molemmat tuon tunnetun postianomuksen alla. Vapaahra von Born näyttää muuten olevan mies, joka todenteolla koettaa toteuttaa ohjetta /noblesse oblige/ ja sovittaa käytös- ja katsantotavan suoruutta myöskin politiikkaan, jossa valitettavasti kyllä ei suu aina saa puhua mitä sydän tahtoisi sanoa.
Näistä molemmista miehistä saa siirtyä kappaleen matkaa, ennenkun katsoja kohtaa jonkun huomattavamman miehen. Teollisuushallituksen intendentti hra L. Gripenberg on ulkomuodoltaan vähäpätöinen ja vaatimaton, mutta sen sijaan yksi eduskunnan kyvykkäimpiä, teräväpäisimpiä ja työteliäimpiä jäseniä. Varsinkin on hän rautatieasioissa ensimäisiä auktoriteetteja ja tuo paljon kiitetty rautatievaliokunnan mietintö lienee hänen kirjoittamansa. Taitavia fakkimiehiä ovat myöskin alallaan yksi meidän suurimmista ja innokkaimmista suurviljelijöistämme, maanviljelysneuvos N. Grotenfelt, ja yksi laajaliikkeisimpiä liikemiehiämme kauppaneuvos W. Hackman, joka on valtiovaliokunnan puheenjohtaja.