ja yhä suurempi mielikuvituksen tehostaminen kauempana:
»tähdet tippui taivahilta, maan alla vainajat vapisi, oli tuska Tuonelassa, pelko pirteissä jumalten»,
säestävät voimakkaasti tietäjä-titaanin intohimoista kilvoittelua. Ja kun kilvoittelu tällä puolen Rutimon rotkon on lauennut Ajattaren kovaan julistukseen, että vain manalla tutkitaan menneen elämän tarkoitus, silloin rajusti kuohuvat kuvat vaihtuvat toisiin, juhlallisen verkkaisiin, ja säkeitten poljento laantuu pitkiksi mainingeiksi:
»Tuo oli Kouta, kolkko miesi, tunsi kaikki tietävänsä, astui rotkohon Rutimon, kulki kuolon porraspuita, niinkuin pitkän pilven lonka, niinkuin jäisen kosken kopru; ei hän taakse katsahtanut, katsoi kohden kalman usta, ei hän kilvan kiirehtänyt, astui askel askeleelta, kun oli tuima Tuonen kulku, elo kuoloa kovempi.» 30 33.
Mielikuvituksen vahva arkaistisuus liittää Pyhän Yrjänän ballaadin Kouta-runoon. Mutta edellisen kuvatyyli on freskomaisempaa ja sen rakenne tiukemmin draamallinen, kuten »Ylermin». Jo runon lähtö on draamallisen ponteva, niinkuin jousen viskaaman nuolen. Elementtien liikkeet on tiivistetty lyhyiden säkeitten rajoihin, siirtyminen tuokiotilasta toiseen käy nopeasti. Syvä uskonnollinen tunto kohottaa tämän omituisen, monta assosiatsiota sisältävän legendan erittäin korkealle.
Niinkuin »Pyhä Yrjänä» liittyy laajaan kansainväliseen tarusarjaan täysin omintakeisesti uuteen suuntaan kehitettynä muunnoksena, niin herättää Katrinaisen legenda (»Sininen risti») mielleyhtymän toisesta maailmanhistoriallisesta sankaritarinasta: Jeanne d'Arcin. Eroitustahan on runsaasti: Katrinaisella ei ole ranskalaisen sisarensa isänmaallista paatosta, hänellä on vain uskonnollinen lähetystehtävänsä; hän on rauhan ja rakkauden hengen apostoli, Jeanne d'Arc sodan. Mutta tämä eroitus on ulkonainen. Jeanne d'Arc'kin oli varsinaisesti uskonnollinen sankari. Molemman neidon ainoa voima on sama: uskonhartaus, kuuliaisuus näkymätöntä käskijää kohtaan. Kumpikin herää pyhään tehtäväänsä samoin: mystillisten luonnonnäkyjen kautta. Molemman vaellus muuttuu vastustamattomaksi voittokuluksi, ja kumpikin pelastuu ihmeellisesti riettaiden seuralaistensa puolelta uhkaavasta turmiosta, vaikka suomalaisessa legendassa se kohta tulee päämomentiksi.
Sekä »Pyhän Yrjänän» että »Sinisen ristin» fantastiset näyt viittaavat itäisemmille alueille kuin »Tuuri» ja »Ylermi». Samoin tuntuvat Pyhä Yrjänä ja Katrinainen luonteensävynsä puolesta kuuluvan itäisempiin heimoihin. Sekin vahventaa, varsinkin jälkimäisessä ballaadissa, kuvauksen väkevää keskiaikaista tunnelmaa. — Kuten Kouta-runossa, noudattaa ympäristönkuvaus »Sinisessä ristissäkin» tehokkaasti kertomuksensisäistä kehitystä. Esim. Katrinaisen lähtö oudonlumoavalle matkalleen:
»Kulki, kulki korpimaita, puut piteni, koti eteni, pyhät kasvoi pylvähistöt, kaartui kappelit hämärät, kuului kaunis kuorolaulu, kellot kultaiset kilisi Katrinaisen kulkiessa, hyvän marjan matkatessa.»
Melkein groteskimainen on kuvaus Katrinaisen saapumisesta luostarisaarelle, ja hänen alettuaan vaarallisen unissakävijänretkensä pimitettyjä periä kohti, äskeinen rauhallinen maisema vaihtuu hillittömien intohimojen näyttämöksi:
»Salot sakeni, kosket kiihtyi, virrat vuoltui, maat yleni, jylhistyivät jyrkät vaarat, kolkostuivat korpilaaksot, kontiot kovin möräsi.»