Rotuorhi.
Pää riipuksissa, torkkuen se kuormat kuljettaa. Ei lyöden eikä hyväillen työn touhuun sitä saa.
"Se virkeimmäss’ on iässään,
niin, lempo, laiska vain!"
— Mut yöllä parress’ ylvään pään
se nostaa havahtain:
se näkee sodan tanteret ja ratsuin korskunan ja väräjävät sieramet ja nopsan kuoleman.
Syyslehtiä.
Noin monta sydänlehteä, noin monta syystunteen tumman punaamaa ja karistamaa kätes pienoisen! Mut tuskin katsot niitä, kaunoinen, — vain yli kiidät kisaas viatonta ja kisamielin tappavaa.
Kepeä voittos, lehdet kepeämmät, — ja kerran ne on voittajas: kun emo maa sun painaa povelleen ja karkeloon et kiidä syksyiseen, ne saapuu sadoittain, sua kestävämmät, ja karkeloivat kummullasi
Hyvät silmät.
Hyvät, hellät silmät, teissä ei mulle, ei mulle rauhaa, — salolampeen ei veret tyytyä voi, jo koskena suoneni pauhaa,
ja sen laulussa soi meren kaiho, meren vihreän vaara ja hurma: merivihreät silmät jo nähnyt oon, — ne on eloni elo ja surina.