Sanalla sanoen: juhlatunnelma.
Ja kaikin puolin erittäin opettava juhla. Saamme perinpohjaisen todistuksen siitä, että nainen — eroottinen nainen — on yli-ihmisen yli-ihminen. Suomalaista miestä varsinkin on moitittu jäykäksi. Se on vale ja väärä puhe. Katso hänen notkeuttaan lemmenleikin kaikissa koetuksissa! — Vaikka todella: leikkiä se ei enää hänelle ole, niinkuin hänen jumalattarelleen. — Ihaile hänen jalkansa kepeyttä yhä kaameammassa kuolonkarkelossa: kultaisen kytkyen hän ansaitsisi kaulaansa, niinkuin hyväoppinen sylikoira.
Näes: ilta on langennut maille ja toinen näytös alkanut ja riemun humala huuhtonut pois kaiken jäykän teeskentelyn. »In vino veritas», näemme kyllä. Historian todellinen kulku paljastuu meille hienoimpia hermojaan myöten. Täällä ei ainoastaan esitetä, vaan täällä tehdäänkin historiaa: modernin miehen kehityshistoriaa. Eikä sitä missään muualla tehdäkään.
Mutta tulokset tunnemme jo. Ne ovat se öinen parku ja aamuinen tyhjän sydänpussin penkominen, josta äsken oli puhe. Ja ihme: jumalattaretkaan eivät enää leikittele. He ovat asettuneet järkeilemään ihmisen »kohtalosta». — Kun runoton aamu avautuu harmaana, lepäävät kaikki pyhät lintuset — kaikki iltaruskoiset unelmat — kynittyinä ja raadeltuina näyttämöillä. Arvasinhan, että ketunhäntäkin on salaa häilähtänyt kunniaportista sisään.
INTO I.: Noo, noo. Pidätkö asemaa näin toivottomana?
KALLE: Itsehän asianomaiset pitävät sitä sellaisena. Itsehän he väittävät olevansa auttamattomasti sen mahdin lumoissa, jonka orgiat, milloin ruumiillisempina, milloin »sielullisempina», toistuvat suurimmassa osassa nuorinta kirjallisuuttamme; itsehän he vakuuttavat, etteivät heidän hermonsa kestä leikkausta irti erotismista. Ja mitäs siitä, jos edes heidän miniatyyrielämänsä siinä ahtaassa piirissä pysyisi jollakin tavoin mielenkiintoisena. Mutta suomalaisen hermot eivät näy kestävän rakkautta. Ja hänen verensä laimenee siitä nopeaan; hän ei jaksa loppuun saakka ylläpitää edes viehättävää kevytmielisyyttä. Hänen koristeelliset asenteensa ensimäisen, ehkä todellisenkin, hurmauksen mentyä ovat yhtä suurta taidetta kuin räätälin mallikuvat. Hänen kokeensa suoriutua älyllisellä (= älykkäälläkö?) leikittelyllä elämystensä tilityksissä on kiduttavaa kuin elävänleikkely; sillä siinä ei ole sittenkään todellista temperamentin vapautta. — Mutta ehkä enimmän perversi tulos tämän suvun rakkaudenjumaloinnista on tuo useinmainittu veretön saalas, jolla tuskin milloinkaan on muuta ollut kuin värisevä hartaus vahakuvamadonnien edessä, ja joka juuri verettömyytensä keventämänä on keinotellut itsensä eroottisen metafysiikan huipulle.
INTO I.: Koetapa vaan häätää isä Erosta ja madonnia pois. Toivoakseni hänen vaikutuksensa tuohon suuntaan ei ole ulottunut niin laajalle kuin luulottelet; ja sitäpaitsi, arvattavasti hänen vallallaan on kaikkina aikoina ja kaikkien kansojen keskuudessa ollut syvempi perustansa, jota ei kukaan ole jaksanut juurittaa pois.
KALLE: Hullun yritystä se olisikin. Hallitkoon hän! Ja kukin noudattakoon painolakiaan! Mutta pitäköön myös huolen ryhdistään loppuun saakka — ja sieluntunnustustensa vilpittömyydestä.
Eros oli ennen kiltti, banaalin leikkisä säätyläispoikanen. Kun ei kukaan kasvattanut hänestä rehellistä miehenvastusta, niin hän oppi nopeaan viekkauden ja kaikki nerokkaan hotellinisännän avut: hän osaa loihtia tekoparatiiseissaan esiin sekä maailmallisia että uskonnollisia mielialoja, aina kundiensa tarpeiden mukaan. — Mutta jos joku poikkeusmies pystyy voittamaan hänet viekkaudessa ja varjelemaan verensä läpi hänen mauttomain huvitustensa, niin kukaties hänestä vielä tulee rehtikin mies, kukaties hän joskus kyllästyy ikuiseen ilveilyjen sommittelemiseen. Eroksen — niinkuin muidenkin kulttuurin loiseläinten — voittamiseen tarvitaan vaan juuri niitä taivaanlahjoja, joita tarkimmin saa etsiä Diogeneslyhdyllä.
INTO I.: Taisit päästä taas rakkaaseen moraaliisi!