Ilomielin nyt käyn Isän armopöytään ja murhetta muista en lainkaan. Ja joskin ma köyhäksi syksyllä löytään, miten paljon sainkaan ma taattoni voimaa, sen tunnen silloin ja unhotan synkeän kurjuuteni, ja muistelen, kuin suvi-aamuin, -illoin elononnesta riemuiten löi sydämeni.
Olen nyt kuin ruhtinas merten, maitten ja valmis taistoon ja voittoon, ja vertainen oon minä maan kuninkaitten. Nyt ilmojen soittoon sävel liittyvi syömeni huoleton, vapaa ja rintani täyttyvi kiitoksesta: joka hetkihän uusia viestejä tapaa mun sieluni taivahan rakkaudesta.
4.
Kieltää, ihminen, kyllin sait itseäs korven teillä, onnen kielsivät korven lait, murheen kyyneleillä leipääs kostutit katkeraa, tomuun, voimaton vaivuit, kättä suutelit sortavaa, nöyrtyen alla sen taivuit.
Poissa, poissa nyt ompi syy kalpean kieltäymyksen! Ilman hinnatta nyt elo myy runsahan tyydytyksen janoon, nälkähän sydämes. Ihminen, aikas on tullut! Käytä nyt elon-oikeutes, — luopuvat siitä vain hullut!
Hyvyys kaikki, min eessäs näät, vain sua varten luotiin, sulle kypsyvät tähkäpäät, sulle myös sydän suotiin, jolta et riemua kieltää saa paastoten, korpeen käyden, onnestansa kun tarjoo maa sulle myös osas täyden.
Nöyrtyä vieläkin kyllin saat, ihminen, maahan saakka; kun taas saapuvat korven maat, täysi on murhees taakka. Tänään aika on nautinnon, onnen-kylvö jo niitä, tänään taivasta, huoleton, elonlahjasta kiitä!
AURINGONTYTTI.
1.
Kisamielin sä kuljet yli tieni tumman, sen yöltä sä suljet, kun katsees luot, kun hymys kumman mun nähdä suot.