ne mieleen oudon pelon soi, niit' sana sitoa ei voi.
IN MEMORIAM.
1.
Ah turhaan, menneet, nousette taas muistoon unhon alta; ei uuteen eloon nostaa voi teit' enään laulun valta.
Taas yöhönne siis painukaa: viel' jälkeen sävel jääpi, — kuin pilviin kohde auringon, kun ilta hämärtääpi —,
jää sävel tuskan, taistelun ja toivon, kevätmielen, ne vielä hetkin hiljaisin saa soimaan sydänkielen.
Viel' ehkä virsi laajempi saa soinnut unhon yöstä: se sato runsain, puhtahin ois menneen päivän työstä.
2.
Jos kukkaan puhkeaa uus elo, kauneus, min heikko aavistus jo syömess' orastaa,
niin turhat ollehet ei uhrit vaikeat, ne, joita vaativat taa jääneet taipalet;