täys onnen mitta ois, ois elo juhlaa vaan, mi tuloon kuolonkaan viel' loppua ei vois.
KALKKI.
Pisar pisaralta juo sa karvas kalkki tyynnä pohjaan asti. Lupaus, min kerran annoit itsellesi — oma itses olla — täytä ankarasti.
Kalkin katkeruuteen älä pienintäkään pyydä lievitystä. Uusi voima versoo joka pisarasta, minkä tyynnä juot sa kalkin sisällystä.
AUTIO TEMPLI.
Toin syömeni templiin kerran kuvan nuoren, säihkyvän; sitä kaunein uskoin ma palvoin kevätaikani herkimmän.
Ilo siit' oli liian pieni, — ma vieläkin pienempään siks' ylpeenä tyytyä tahdoin. Ja ma kielsin lempeni tään.
Ja ma templin ääneti suljin ja harhasin maailmaan. Kuvan unhotin, riemusta luovuin, — en rauhaa ma saanut vaan.
Yhä korviini templistä hiipi suven kuolevan nyyhkytys. — Kovin paljon se lempeni maksoi, kovin paljon se ylpeys.
Nyt autius templissä asuu
ja raskas hiljaisuus.
Ovet suljetut kiinni pysyy.
Ne aukiko lyö suvi uus —?