JA KONSA LÄHDEN —
Ja konsa lähden kerran ma täältä ijäks pois ja luokse elon Herran jos tieni käyvä ois, niin Hänen kuulla selon ma tehdä tahtoisin, mit' nähnyt mailla elon oon kipein sydämin:
"Sun luomakuntas siellä se harhaa yössä vaan. Ei moni ilomiellä voi nostaa katsettaan Sun luomaas ihanuuteen, ei moni luottaa voi Sun armos avaruuteen — se harvoin avun toi.
Miks kaipuun annoit heille, kun voimaa suonut et? Ken lankee, tuskan teille miks hänet tuomitset? Sull' eikö ilo oisi jos valoon, onnehen Sun kauttas nousta voisi yön lapsi jokainen?"
ELÄMÄ.
Hetken leikki haaveen leluin, kirjokuvin, kuherteluin alla suven taivahan. Riemun remu — tuskan huuma, hädän parku raskas, kuuma yössä syksyn surmaavan.
Melu, touhu ilmein tärkein.
— Tulee kuolo kaikki särkein.
VIEL' KERRAN —
Viel' kerran ehkä hetki se keskiyön sun yllättävä on, joka riistävi pois naamion, min taakse kätkit itsesi oman katsees eestä.
Jos silloin sielus vieraana itselles ja outona sa tapaat, ja tyhjyyden, mi hätäs äänehen ei vastaa, löydät sa sijalla sydämesi;