jos rakkain ystäväs, johon luottaen ties liitit ilopäivinä kevähän, vain sanan köyhän lohdun tarjoo, — hetken sen luuletko kestäväsi?
VALTATEILLÄ.
Liian helppo taisto, voitto liian halpa. Työttä ruostumahan jää tahdon kirkas kalpa.
Väärän suunnan ottaa syytöksien nuoli, omaan poveen painu ei, — lähint' ei koske huoli.
Vaara valtateillä ompi ystävästä: silmäs lumoin sokasee itseäs näkemästä.
"AATTEET."
"Aatteet jalot, ylevät" monta julistajaa moukkaa hellin käsin hoivaa, kantaa pyhäin juhlapöytähän, hurskaan sielunrauhan antaa. Ei ne jalkaa kiveen loukkaa tiellä karun elämän, joita siivet kerkeät ylle synninalhon kurjan nostaa tieltä katseen nurjan kärsiväisen syntisen. Aate-kaavaan kahliten syömen herkän vaatimukset eessä elon kurjuuden kiinni lyö ne tunnon ukset, ettei horjua vaan voi ryhti varma, jonka soi usko, luoma isien. Estyy katse tutkivainen omaan sieluun painumasta: siinä palkka parhaanlainen unen rakkaan antavasta hartaast' aate-kieunnasta.
PIETARILLE.
Seuraten käskyä Mestarin heitä verkkosi syvemmälle. Saalis vartovi viljavin kätköissä ihmissydämen, sielulle nälkää kärsivälle kalliin ravinnon tarjoten.
Kätköistä syömen jos kohoaa hirviö moni, min päivänvaloon ennen sa kartoit kohottaa, kuitenkin, itseäs alentain, työhön ryhdy, mi voittoon jaloon johtaa mielen nöyrtyvän vain.