kunis poliisi Kuolema tulee ja vie, — käsipuolessani hän piankin lie, — minut oljille korjaa, nutun nurkkaan vie.
— Mut aamuna uunna puvun uuden saan. Ken verhoa vanhaa nyt paikkaamaan, kun kohta uuden, Isä, sulta saan!
KAKS UNTA
Kaks unta… Armas uni: yö.
Ja päivä: karsas peikko-uni.
Yö: läsnäolo kaivattuni.
Ja päivä: syömen pakkotyö.
LEIJONAMIELI.
Sun salaisuutes tiedän, kuulen, näen: petoa elätät sä sisälläsi, kuin leijona juo öin se veres väen ja raivoss' ahdistelee sydäntäsi, kuin leijona se isoo ihmislihaa, ja ruokon vuoks sua, isäntäänsä, vihaa.
Niin elos erämaassa parhaintasi sa turhaan tuhlaat tyytymättömälle: yöt pitkät ärjyy se sun kahleissasi ja aukoo hirmuleuat leveälle; löis leikkiä se hengill' ihmisien, se mässäis parvessa maan tyttärien.
Ja sadoittain kun nuorta naista, lasta se pitoihinsa sais, se vasta tyytyis, ja ellei veresi jo virtaamasta ois lakannut, sen ärjyntään se hyytyis. Niin, öin sun aatoksesi kammoon hyytyy, — vaan päivin peto kissanruokiin tyytyy:
Kun neuvotonna viet sen päivänvaloon ja ihmisparviin ohjaat eineen hakuun ja rikkaimpaan sen neuvot pitotaloon — mik' onkaan enää leijonasi makuun: se päivää arkoo, ihmisiä kaihtaa, se taljansa vois kissannahkaan vaihtaa;
se kauan silmiänsä sipristelee ja katein katsoo kadun joka Moppeen, ravitun mirrin ääntä tapaelee, mut eineen pyytää syrjäisimpään soppeen, se puree kaakun, latkii maitotilkan, ja nielee päälle myrkyt itse-pilkan.