Tien kodin helmasta koulun helmaan
käyt nauha kaulassa, karitsainen,
käyt kaulanauhassa kulkunen,
ja siinä helinä hopeainen:
"näin astuu kauniisti karitsainen, maan armaan toivo ja taivaan lempi: ja taivas mulle on matkanpää, maan onni määräni läheisempi".
Maas isäin silmiä palvelemaan
hyvin kyllä taivutkin, tuota pikaa:
et ole hurtta, et aitomus,
ja ryhdissäsi ei mitään vikaa;
vaan maasi äidit voi kaunaa kantaa, kun porsaanrei'istä käymään opit, kun tieltä tarhoihin pujahdat ja ainoot mansikat suuhus nopit;
(ne sulle kasvoihan, sepä tietty, vaan vaimoin tapa on kaunaa kantaa: sua mansikoilleen he haluais, vaan niit' ei lahjaksi tahtois antaa).
Niin, lemmen opit sa opin tiellä,
kun vielä märkä oot korvais takaa,
se ensi oppis, se viimeinen,
pian sielus siinä iki-untaan makaa;
niin, lemmen opit, jos muut' et mitään, sulotemput taitavat lemmenhovin: jos äly sinuun ei suostukaan, on sulle onnetar aulis kovin;
sinut jälleen onnetar kätilöipi, taas kapaloi sinut eloon uuteen, sinut uskoo käsiin maas tytärten, — sa uskot vain osas sankaruuteen;
suku-uskos säilyy, jos muu ei mikään, jos onnen poutaan älys oraat kuolee, jos kultavuoria viisauden pääs aseet turhaan, iki-turhaan vuolee.
Ja pyöreäksi käy pieni pääsi,
ja pieni viisautes pyöristäytyy:
"kun maani pappoja pokkaa vain,
mun näenhän hyvin käydä täytyy;