Niin, pyöröss' astuvi aatoksesi,
kun ruhos kasvaa ja pyöristäytyy:
"kun kultaa kyllin mä kokoon saan,
niin kumartaa mua kansan täytyy".
Ja kertomuksesta koulukirjas
sa muistat hulluutta muinaislapin,
joka kultarannoilla jokien
vain kalaa pyys, eli nipin-napin,
vaan lapsirääsyin vain huviksensa joen kultahietaa soi käsin kaivaa, — niin, selvään saamista nähdä saa: kun aju nukkuu, näkee ruumis vaivaa.
Vaan sinä, — tomppelin pojanpoika —
sa kullanhuuhdonnan taidat tarkoin,
vaikk' ethän usein maas jokia nää
ja kaupungistasi lähdet arkoin:
vain papereilla sa huuhdot kultaa, vain niitä täyttelet, niitä sakkaat ja niillä itseäs ikuistat ja niistä ruokit sa unes rakkaat;
näät unta siitä, mill' lasna leikki isoisäs, laulaissa suven laineen, sä miesnä siitä päämääräs teet, sä sillä itselles leikit maineen.
Ja tarkoin tuiskuilta tuntureiden
sä nenäs suojaat ja kitas, nielus,
vaan kultavihmassa tuiskuaa
pian umpipäihinsä uljas sielus;
vain salasyntejä sielus hautoo, vaan yö se peittää sun tursaan-polkus, ja päivin jälleen oot miesten mies, ja kansas kuva on tyyni kulkus:
kun ulkomaisessa peskiss' astut ja silkinkiiltävin tornilakein ja hevonnahkaisin kallokkain ja porsaannaamallas hymy makein,
ja salkku turpea kainalossa ja siinä kansasi tulevaisuus — pääseita ilmetty, Beive oot, kai lihaksi tullut uus-lappalaisuus!