Jos tuo sun älypääsi, pyhä veli, ois parempi kuin on, tää maisema sua ruokkis, rikastuttais, kuten mua.
AARO.
Jaa sua! Töhertää taas taidat siellä.
Puolenkosadan markan taulun saat
vai viidentoista —?
KALLE TIKKA. Viidentoista sadan, jos niikseen tulee. Katsos tuonne noin: sun nenäs alta vien jo satoani.
AARO. Vähäänhän peltohiiri tyytyykin: keväisen pellon ruissänkeen jo.
KALLE TIKKA. Mies ootkin sa, jos vainiolta tältä syyssadon parhaan osaat korjata.
KERTTU (joka on mennyt toiselle puolen huonetta, tehden pieniä tanssiliikkeitä.) Ja mitä paljon se on?
KALLE TIKKA (viitaten pihalle päin.)
Kysyy häntä.
Syyssato kypsä — tuollahan se keinuu,
— mies, joudu emäntätäs katsomaan!
AARO.
Hee —!
KALLE TIKKA. Kuten sanoin: hyvin ruokiintuisit, jos älypääs — tai suoraan sanoen: pois korjaa syksyn täysi tähkäpää, — humalanoras tämä mulle jätä! (Osoittaa Kerttua.) — Tuo lasis, kilistämme harjakaiset hei, peltohiiri toikkaa —!
KERTTU.
Painu peltoos!
Jo kruununolut nousee päähäs noin.
Oot lysti vielä, sekaisin käyt kohta.