KERTTU.
Jokos menit sekaisin!
Ma varoitinhan —
KALLE TIKKA. Mikä nauta siellä mun tauluani nuuskii!?
KERTTU ja KALLE TIKKA (yhtaikaa.)
Moisio!
AARO.
Älähän — Moisio? No, onnekses!
Saat siitä Maecenaas, jos niin on säätty,
— voi hältä kymppi, pari liueta.
KALLE TIKKA.
Sä hänet äsken esiin manasitkin.
Nyt, pyhä veli, ole varpaisillas!
Sun onnes voi se sampo kyllä jauhaa.
(Lähtee toiseen huoneeseen päin.)
AARO.
Sua jänistääkö jo, vai huimaa päätäs?
Jää toki kauppaa hieromaan. — Hei, jänis!
KALLE TIKKA. Sua etsii hän. Mä en myö mitään hälle. — Vain juoksuhautaan tänne vetäydyn, luon' äitimuoris aina viihdyn hyvin —. (Kääntyy jälleen, muistaen jotakin.) Aa, nyt jos oikein pyöreästi käy, saat Tanhuankin vielä kattos alle, — on silloin maineen kermaa meitä koolla! — Täst' äsken ohi ajoi —
AARO.
Ohi, niin:
Selina-rouvan kanssa kahden kai?
Maataloon rouvan, rikkaan miehen lesken!
Saan usein kunnian täst' ikkunasta
paraatiajoa sit' ihailla.
KALLE TIKKA.
Vaan — — ettäs tiedät mieles alttiiks saada!
— No, lycka till! Mun puolestani myös
sä kättä paiskaa, pokkaa serkulle.