AARO VESURI (tulee sisään ulkoa, hypittäen kirjapakettia kädessään; toisessa on iso kirje. Menee sohvan luo, nyplii kiihkeänä auki paketin sidettä; puhuu pysähdellen.) Niin pääsi vihdoin telakalta pursi! — Nyt täysin purjein poukamista pois, vihurin vauhdilla pois vaahtopäille! — Ulapan peltoon pitkät vaot nyt, ne taivas vaikka rakein siementäköön! (Saa käärön auki, sieppaa käteensä kirjan, leväyttää sen ja nostaa ilmaan.) Niin viaton kuin valkoperho vain, — vaan perhollakin voidaan myrskyt mennä! Niin kauniisti yl' aaltoin karkeloit, — vaan mitä mettä siipeis alla vietkään! (Laskee kätensä, sulkee kirjan, koettelee ja punnitsee sitä.) Ah — mutta näinkö kevyt, — näinkö ohut —? (Lausuen ulkoa.) 'Nyt naamioitta, ystävät, yks ilta istukaamme, niin miehinä, oi ystävät, ne eromaljat kirpeät me maistaa vihdoin saamme!' (Toistaa, avaten kirjaa paperiveitsellä, selaillen sitä: 'Nyt naamioitta, ystävät, yks ilta — — —') Miss' on se — minne on se sekaantunut —? — sen alkupuolelle ma laitoinhan. — Kuin tina tuhkaan kadonnut — miss' on se? (Yhä kiihkeämmin etsien.) Ei armoa — on maljapuhe poissa! Pois hutiloitu nuoli suihkavin! — Se, se on korjauslukua, oi Luoja! Näin tehdas taiteen lapset kätilöi —. (Lyöden otsaansa.) Vaan miks et loppuun saakka valvonut kätilön työtä itse, tomppeli! — Mut entä 'Palokello' — 'Palokello'?
(Lausuu.)
'Tulipalopakkas-yössä kuljen yksin, koditonna, kautta kotikaupungin. Verta välkkyy tähtivyössä, verisimmin synnintyössä riehut juuri, rikkain konna kalliin kotikaupungin.
Palokellon vaski kiiltää talos takaa tornistansa yli ylvään kaupungin. Tähdet välkkyy, viima viiltää, syntis suitsee — —'
— Aah!
(Viskaa kirjan lattiaan, painaa käden niskaansa.)
Sekin tiessään — sekin suden suussa! (Kay pari kertaa kiivaasti edestakaisin.) Pois rosvottuna 'Palokello' myös, — joll' aioin esiin Hornan hälyyttää! — Ah leijonaani! Kulmahampaat putoo juur' alla taistelun — ken katkoi ne? Mi lempo iankaiken mulla leikkii!
(Palaa kirjakasan luo, ottaa uuden kappaleen, heittää senkin pois kuin tulisen raudan, ottaa uudelleen ja selailee sitä.)
Kuin hirvesi sen läpi katsoa —?
(Iskee silmänsä keskelle kirjaa, lukee kalveten, purkautuu syöksähdellen.)