ROUVA VESTMAN (puoli-ääneensä.)
Vai hyväinen —.
AARO (huomaa hänet, pyyhkii otsaansa.)
Ei voivotella nyt!
ROUVA VESTMAN
Kun luulin runojas sun lausuvan —.
(Aaro pyyhkäisee jälleen otsaansa.)
Voi poikapoloista, mik' on sun, mikä?
AARO.
Mun? Liian lysti. Poika-poloista!
Ei mua poloitella, sanoinhan!
— Jos ryöstöä se noita teille on
jo lupaillut — mua älkää surkutelko!
ROUVA VESTMAN (huoahtaen.)
Kyll' on —
AARO.
Ei huokailla!
ROUVA VESTMAN.
— On tukalaa!
Se ärhentää ja uhkaa, vaikka sanoin
sun aivan pian saavan töistäsi.
— Perunamaat' ei kämmenenkään alaa —.
Ja mik' on sunkin?
AARO. Saatte sanoa, ett' ottakoon vain ryöstöl!' omansa — ja häätämällä vain saa meidät täältä. Se ämmä ärmätti on tahallaan näin minut myrkyttänyt, pohjiin saakka. Vain ilkimieli ilkimieltä vastaan.
ROUVA VESTMAN.
Vain kaulavilloiksemme koituu se.
Ei, ei! — Vaan pian saat kai rahaa myös,
kun kirjakin jo tuli —?
AARO.
Siin' on kirja,
— vaan sit' en omaksu —; ja raha tuolla,
— vaan sinne jää se.
(Rva V. liikahtaa sinne päin.)
Sit' ei kosketa!