AARO. Sä hänen kättään kerran vuodessa saat suudella, kun täällä käymme me.
MOISIO (on höristellyt korviaan, nousee ja tulee katsomaan;
rva Vestman hänen takanaan, kädet päällekkäin sydänalan
kohdalla.)
Kai selvill' ollaan papereista jo —?
AARO (ei ole kuulevinaan, alkaa täyttää uutta paperia;
hetken kuluttua.)
Sinunkin nimes tänne tarvitaan.
Saat hiukan todistaa.
MOISIO.
Vai — todistaa?
Ei taida olla tarpeen, veli hyvä…
AARO.
Niin tarpeen tosin ei, ett'en mä tulis
sun nimettäsi toimeen — vielä kerran.
— Saan tuolta mankon kyllä…
MOISIO.
Jätähän!
Vain paperia tietes tuhlaat turhaan.
Asemaas taivu kerta kaikkiaan,
— kuin mies.
AARO (nousee kiihkon palo poskillaan.)
Kuin mies mä hirtin itseni.
Nyt silmukka vain kireämmin kaulaan,
niin taivun asemaani kerrassaan.
— Hei, vedä Kalle Tikka, niinkuin mies!
(Ojentaa paperin Tikalle, joka varustautuu
vetämään nimeään.)
TIKKA.
Mun täytyy, tohtori, mun täytyy, nähkääs!
MOISIO.
Ahaa, vai pallosille ruvetaan
talolla heti, kun on käsiin saatu!
Mä pyydän, herrat, lopettakaa pila.