TIKKA (puoliääneen.) Ei hätää, pois ma kaupan peruutan, kun katumoilleen kääntyy kauppias.
MOISIO (rva Vestmanin luo, lohduttaen, taputtaen.) No niin, ei hätää kaupungissakaan, vähäisen aikaa toki viihtyy siellä.
ROUVA VESTMAN (pysähtyen oven suuhun.) Ei Aaro palaa, kun näin lähtee kerran. — ma vainaana ees saisin palata!
AARO (ikäänkuin itsekseen.)
Yks ikähän vain alttiina on tässä.
Vaikk' aidan vitsana —
MOISIO.
Nyt, herrasväki,
ei muuta jäljellä kuin harjakaiset.
Mä pyydän tarjota ne, ystävät.
(Kerttu niiaa, rva Vestman myhähtää hajamielisesti.
Aaro on jälleen vaipunut sohvan kulmaan erilleen.)
MOISIO. Siis, täti, kaupunkia katsahdamme, ei meitä pure se!
ROUVA VESTMAN.
Ei, ei kai nyt!
TIKKA (jonka Moisio on unhoittanut selkänsä taa, astuu näkyviin.) Saan kiittää, mutta valitettavasti en voi ma —
MOISIO (kääntyen, ivallisesti.)
Mun on valitettava!