KERTTU (Aarolle hetken kuluttua.)
No, poju —?
AARO. Min' en lähde minnekään, — en ennenkuin mua vaatii — elontyöni.
(Moisio menee hartioitaan kohauttaen oikeanpuoliseen ikkunaan. Ja Tikka noutaa maalausvehkeensä vasemman ikkunan ääreen, alkaen sieltä salavihkaa maalata Aaroa.)
KERTTU. Jopahan oot! Kun onnistumaan lähdet, et lähde minnekään, et piittaa mistään; — minutkin heti unohdat!
(Aaro katsoo häntä pitkään, raukean kysyvästi.)
KERTTU.
Niin teet!
Vai kuka mulle tanssikengät tarjos?
AARO.
Ah!
KERTTU. Huokauksella et pääsekään, kun itsekin niin paljon tänään sait!
AARO (kaivaa pöydälle kukkaronsa sekä lantteja liivintaskustaan; palaa sitten edelliseen asentoonsa, kietoen oikean käsivartensa otsansa yli.)
KERTTU (avaa kukkaron, laskee rahat, heittää pois halveksien.) Kas niin! Kyll' oisit voinut pitää sanas, jos oisit huolinut —!