MOISIO.
Ei siitä enää!
Nyt pikkuseikkoihin ei takerruta,
tää sovun, sovittelun päivä on.
(Mennen Aaron luo.)
Nyt, veli, mennään vappukenkäin ostoon,
ja muust' ei huolita —
(Aaro ei puhu, ei pukahda.)
Sa valtuutat
siis minut siihen puolestas —? No hyvä!
Tään palveluksen mielelläni teen.
— Ja täti kun on kolmantena vielä —
ROUVA VESTMAN (joka tällävälin on käynyt puoleksi muuttamassa pukua: hame musta, arkiröijy, — seisoen taas ovensuussa.) Ei tädistä nyt ole lähtemään, niin tuli heikkous —. Te menkää, nuoret.
MOISIO (mennen hänen luokseen, laskien taas kätensä hänen harteilleen.)
Tää kovin ikävästi kävikin.
Vaan levättävä on, kun heikoks kääntyy.
— Vain kaksi lähtijää siis meitä on?
(Kerttu on mennyt naulakon luo pukemaan päällystakkia ylleen; Moisio ottaa palttoonsa, pysähtää, saatuaan jonkun idean, puhuu hiljaa Kertulle, joka heittää kalossit jaloistaan ja menee nopeasti toiseen huoneeseen. — Samassa koputetaan, ja kohta astuu sisään Tanhua, liukuen kuin varjo ja hiukan viluisen näköisenä, käärö kainalossaan. Rva Vestman vetäytyy pois.)
TANHUA (hiukan hätäisesti.) Ah — hyvää päivää, herrat! Hetken vain taas häiritsen mä teitä.
MOISIO (jäykästi kumartaen.)
Hyvää päivää!
(Aaro on ikäänkuin horroksistaan havahtuen sujahtanut ylös, kaartaa riippuvin käsin oven-vastaiseen nurkkaan; entistään kalpeampi, miltei vapiseva; jää ääneti.)
TANHUA. Mä läksin jalan, mutta tiellä täytyi ajuri ottaa, nähkääs, autot voivat siell' aivan yli ajaa ihmisen. (Hetken kaikki vaiti; Tanhua edelleen.) — Mut enpä pitemmälti keskeyttää halua herroja. — Vain vappu-'Soihdun' avustajallemme ma kiitokseksi tuon ensiluokkaisesta avusta. Se tulee huomiota herättämään, voin vakuuttaa — ja on jo herättänyt! (Vie käärön Aarolle, laskien sen toiselle pöydälle.) Se lajiaan on verratonta meillä, se vappumieltä säihkyy. — Ah, suo anteeks, en sentään puhett' aio —. Kiitos vain! Mut aioin jälleen puolees kääntyä, meit' että autat helluntainkin yli runolla heleällä!
AARO (ivallisesti.) Miksi en, niin, miksi en.
(Tanhua katsoo pitkään.)