"Sitte teidän kirkkoherranne mahtaa olla hyvin ahne mies", lausuin minä ukolle. Hän katsoi terävästi silmiini, ikäänkuin nähdäkseen täydellä todellako pidin kirkkoherraa ahneena. Viimein murahti hän kuitenkin: "ehei, kaukana siitä!"
"Miksikäs hän sitte niin köyhännäköisesti elää?"
"Hän on pienissä varoissa ukkoparka."
"Velkoja siis", tuumailin minä.
"Eikö mitä, ei niin penniä", tiesi vanhus.
"No sepäs sitte ihmettä", sanoin minä, "hyvät tulot, eikä sittekään säästy mitään. Johan noin ikämiehen luulisi rikkaaksikin, vai eikö se maallinen tavara hengelliseen mieheen tartukaan?"
"Kyllähän ne muut kirk'herrat tässä ovat hyvästikin rikastuneet, vaan ei tälle säästy mitään."
"Miksi ei? eihän tuon elämän luulisi kovin kalliiksi tulevan."
"Eihän se elämä semmoinen maksa paljo mitään, vaan mitäs, kun ei ensinnäkään milloinkaan ryöstätä saataviaan, tyytyy vaan siihen, jos ken hyvässä tahdossaan mitä maksaa, ja sitte vielä hoitaa kaiken maailman rujot ja rammat ja auttaa ketä kerkiää."
"Ei tuo toki niin hupsu liene, ihanhan hän sillä tavoin lopulla jäisi pillillä soittamaan", sanoin minä.