"Jumala antakoon! Mitäs muutoin kuuluu?"
"Mitäpäs sitä. Eihän tuota mitään erityistä; — kiitos vaan kysymästä.
"Istukaa, — onhan tuolla puuta." Rovasti osoitti kädellään oven suun puolelle, mutta Palikkamäen Asarias kiitellen istahti hänen viereensä kirjoituspöydän ääreen. Rovasti naurahti hiukan, mutta, hilliten itseään, alkoi puhella pakkasesta ja paljosta lumesta. Kuitenkin hän vähän ajan perästä siirtyi pois vieraansa vierestä, sillä se löyhkysi niin hirveästi "hokmanille", että rovastilla oli vaikea olla. Eikä sillä edes näkynyt olevan kiirettä asiansa toimitukseenkaan.
Lopulta täytyi rovastin avata pelti poistaakseen "hokmanin" katkua, sillä vaikka hän oli polttanut tupakkaa niin että kieli oli hellänä, ei löyhkä ollut siitä millänsäkään.
"Älkää hiidessä aukaisko peltiä; siellä on jotensakin kuiva ilma", kielteli Asarias.
"Minä vaan raittiin ilman vuoksi —"
"Kyllä siellä nyt raitista onkin, — mitenkä muuten pitävät lämmintä nämä pappilan huoneet?"
"Pitäväthän ne jotensakin, mutta permannosta tahtovat olla kylmänlaiset, vaikka minä olen niitä jo korjauttanutkin."
"Vai kylmät niistä tulikin. Olisivathan ne sinne permannoiden alle ajaneet kaiken maailman mullat ja sammaleet, mutta minä sanoin, jotta mitä siitä on seurakunnalle hyötyä; ja jotta kuta kalliimmaksi se tehdään, sitä suuremmat ylöskannot ovat pidettävät — — ja jotta onhan sitä herroilla rahaa, niin joutavat itse laittaa mieleisikseen. Rovasti vainaja kyllä puhisi vastaan, mut mitäs se yksinään voi koko joukolle. — Sillä keinoinpa se meidän pappila ei noussut puoleenkaan siitä, mitä naapuriseurakunta sai maksaa."
"Eikös rovasti vainaja valittanut konsistoriumiin."