Asarias aukasi juuri silloin ruokahuoneen ovea ja pyysi pyydettäväänsä.
Hän sai "kartemummuja", vähäksyi pippuria, mutta lohdutti itseänsä sillä, että "ehkäpä noita saa enempi kauppamieheltä, kun sinne kuitenkin pitää mennä rusinoita ja mantelia ostamaan, koska niitä ei teiltä saa." Sitten Asarias otti kukkaronsa, kaivoi sieltä viisikymmen-pennisen ja kysyi: "no paljokos ne nyt maksaa?"
Kun ei maksua huolittu, otti hän entisen rahan sijaan viisipennisen ja sanoi: "no, tässä on kuitenkin lapselle mielen hyviksi juomarahaa." Mies laski rahansa lautaselle sen rovastin tyttären eteen, joka oli kihloissa apulaisen kanssa. Sitten hän jätti jäähyväiset ja katosi. Rovasti nousi pöydästä, meni varpaisillaan vieraan jälkeen ja kuului lukkoavan uiko-oven.
"Jos tuommoista lukisi Sigurdilla, niin varmaan mamma sanoisi sitäkin liioitelluksi", sanoi Lotta-neiti äidillensä, rovastin pöytään palatessa.
"Eihän semmoista saa kirjoittaa, lapseni", vakuutti ruustinna.
Rovasti kysäsi tulevalta vävyltänsä: "missä se olikaan se kappalaisen paikka julistettu yhdeksännentoista kerran haettavaksi, — josta sinä kerroit?"
"Rautavaaralla", vastasi toinen.
"Elä lähetä sinne paperiasi", sanoi rovasti, — "sinne tulee vanhempia hakijoita — — ainakin yksi."
Reen ratinaa kuului ulkoa ja luultavasti Palikkamäen Asarias silloin lähti pois pappilasta.