Yhtäkkiä kysäsi Kalle isännältä: "mistä te taannoin emäntinenne keskustelitte?"
Hymähtäen vastasi isäntä: "mistäkö? Se oli vaan herrojen kokon paikasta. Rimppakinttu, se nuori tuomari, jota parooniksikin haukutaan, kävi täällä pyytämässä, että saisivat tehdä juhannuskokkonsa joko Jyskymäelle tahi Puirookankaalle. Samahan se oikeastaan on kumpaanko sen rakentavat, mut minä vaan eukon kiusaksi määräsin Jyskymäen, kun se Mari aina on niin jonkinjoutava."
Siitä lähtivät miehet hetkisen kuluttua katselemaan muiden kirkonkyläläisten juhlavalmistuksia. Paljo uutta Kalle näkikin. Tuossa kulki poikajoukko pitkin kylänraittia ja etummaisimmalla oli käsipeli, jota hän niskaansa nakellen soitteli. Heitä vastaan tuli tiellä joukko tukkilaisia ja tyttöjä.
"Mikäs musikantti sinä luulet olevasi, kun et paremmille ihmisille anna tietä", kiljasi eräs tukkilaisista soittajalle, sysäten häntä hiukan pois tieltään.
"Jätkä, älä liikuta sitä poikaa", sanoi muudan pojista, "se on Kokkolan
Pekka."
"Vai Kokkolan Pekka! Vai tämä se on Kokkolan Pekka! No, sittehän se osaa lentääkin." Niin sanoen tarttui tukkilainen Pekkaan ja heitti hänet tien viereen niin, että Pekka kaatui ojaan ja peli meni vialle.
"Sulkasatona se on jo näin aikaseen, koska noin siipikynkkiään kohottelee", nauroi eräs tyttö, jolla oli rinkelirihma käsivarrella riippumassa, ja nauruun yhtyi koko tukkilaisten puolue. Siihen jäivät sitte suutansa valjastamaan, mutta Esa ja Kalle jatkoivat matkaansa.
Vähän edempänä käveli Hakkilan nuori Matti Kekkolan Iidan kanssa, käsi kaulassa ja näytti olevan vähän päissään.
"Tuommoisia ne ovat nykyiset rippilapset, kuin tuo Iitakin", huomautti
Esa Kallelle ohitse astuttaessa.
"Mitäs se teihin kuuluu", kirahti Iita, mutta kuitenkin koetti irroittaa Matin kättä kaulastaan.