Savanderska, istuessaan avonaisen akkunan vieressä, oli taas nähnyt viskaalin, Hongelinin, Svendelinin, henkikirjuri Villgrénin ja paljo muita herroja, kaikki juhlapuvussa, menevän kelloseppä Utriaisen työhuoneesen ja tuli jo portailla vieraitansa vastaan, sillä hänellä oli aikomus mennä Kandelinskalta kyselemään "mitä tuo herrojen paljous merkitsi?"
"Ja itse herra pormestari astui jo tänä aamuna varhain meidän akkunamme alatse", säesti leskirouva Kivelin.
Vieraat tekivät kokonaisen käännöksen ja niin mentiin Kandelinskan luo. Regiina Kolström kyllä teki alussa esteitä, sillä Kandelinska oli puhunut hänen juovan sikurikahvia, joka ei ollut totta, vaan hänkin lopulta seurasi toisia.
Kandelinskan nisupuotiin oli äsken "vähissä hengin" juossut kelloseppä Utriaisen Karoliina ja kertonut Utriaisen viime yönä lyöneen rouvaansa halolla päähän ja "nyt tänä aamuna oli herra pormestari nähty kadulla puhelevan tuon kauniin Kivelinskan Annan kanssa."
"Herrainen aika, sitä en olisi kuolemakseni tiennyt", huudahti leskirouva Kivelin käyden kalman kalpeaksi.
"Sitte", jatkoi Kandelinska, "sanoi Karoliina heille tulleen paljon vieraita, kaupungin herroja ja muita tuntemattomiakin. Ne olivat siellä juoneet ja elämöineet, kunnes viimein rupesivat tappelemaan, ja Utriaiska parka oli koko ajan sydän sylissä istunut kamarinsa nurkassa ja itkenyt niin katkerasti, ettei ollut tahtonut vaatteitakaan päällensä saada. Vahingossa kuuluu viskaali tuossa tappelun metakassa lyöneen kellosepän vasaralla henkiherraa keskelle vatsaa niin pahasti, että henki on vaarassa. Minä lähden paikalla, kun kengän rihmani saan kiinni, lohduttamaan Selma-parkaa, joka tuskin vielä tiennee koko asiasta mitään."
"Mitäs tohtori on sanonut", uteli Regiina Kolström, joka oli vanha piika, ja niinkuin koko kaupunki tiesi, tohtoriin vähän rakastunut.
"Tohtori on jo illalla viety Paltamoon nimismies Kelanin luo; ettekö te vielä sitäkään tiedä", sanoi Savanderska hiukan halveksivasti Regiinalle.
"Voi kuitenkin, voi kuitenkin", valitteli Regiina, "jos Edvard edes olisi kotona, niin ei Villgrén varmaankaan kuolisi — — ja hänenkin nyt piti sattua pois!"
Yhdessä mentiin nyt "Selma-parkaa" lohduttamaan. Paljo ihmisiä tavattiin kadulla, joille kerrottiin mitä tiettiin ja jotka taas kertoivat mitä he tiesivät.