Niinpä tiesi Olinska pormestarin parhaillaan olevan Kivelinskan Annan kanssa pakomatkalla Ruotsiin, "vaan älkää Jumalan luomat sanoko minun sitä kertoneen", lisäsi hän.
Selma Villgrén saatiin seuraan ja itkien, valitellen astui tuo rouvaparvi lisäämään sitä joukkoa, joka jo ennestään seisoi kelloseppä Utriaisen talon ympärillä. Sen joukon puheissa oli jo noin kymmenkunta henkeä murhattu silloin kuin nikkari Kempas saapui paikalle. Hän kysyi kovalla äänellä: "mikä siihen on syynä, että kaikki ihmiset juoksevat tänne kuin hullut?"
Silloin avautui Utriaisen työhuoneen ovi ja kadulle ilmestyivät herrat raatimiehet viisaan, miettivän näköisenä jokainen ja kaikki juhlapuvussa. Ei milloinkaan ennen oltu kaupungin kadulla nähty sellaista saattojoukkoa kuin se oli, joka raatimiesten perässä kulki. Siinä oli naisia silkkihameissa, toisia yöröijyissä, muutamilla oli toisessa jalassa tohveli, toisessa kenkä ja moni oli avojaloinkin. Puolialastomia kaiken ikäisiä lapsia, sekä poikia että tyttöjä, puikkelehti aikuisten seassa. Joukkoa oli sangen paljo, sillä kotiin ei ollut jäänyt paljo ketään muita kuin viisi kapalolasta ja nikkari Kemppaan äiti.
Kun seurue oli saapunut Savanderin talon kohdalle, nähtiin kaksi kapalolastakin yhtyvän joukon jatkoksi — kaupungissa oli kaikkiaan seitsemän siihen luokkaan kuuluvaa henkilöä — ja kolmas osa koko kaupungin asukasluvusta oli jo naisten puheissa silloin tapettu. Jos silloin, kun saavuttiin raatihuoneen eteen, isolle torille, joku olisi kirjaan pannut kaikki ne henkilöt, jotka joukon puheissa olivat kärsineet suurempia tahi pienempiä ruumiillisia vammoja, niin ei koko Kajaaniin olisi jäänyt terveeksi yhtään sielua, paitsi jo ennen mainitun Kemppaan äiti, sillä hän oli kuollut pari päivää ennen, vaikkei vielä haudattu.
Henkikirjuri Villgrén valittiin yksimielisesti lähetyskunnaksi, jonka piti kansalle tuoda tarkka tieto siitä, "mikä on syynä kaikkeen tähän ihmeelliseen menoon", sanoi Kempas niin kovalla äänellä, että Selma Villgrénin oikea korva meni lumpeen. Henkikirjuri meni. Hän tapasi portailla rouva pormestarinnan, joka kyyneleet silmissä kertoi tänä kirottuna päivänä saaneensa kuulla asioita, joita hän ei koskaan unhottaisi. — Henkikirjuri tapasi itse pormestarinkin, vaan mitä hän siltä oli saanut tietää, sitä hän ei koskaan ilmaissut Selmallensakaan.
Pormestari itse astui heti kansajoukon eteen ja lausui juhlallisesti: "jollette te jok'ikinen kynsi nyt paikalla korjaa täältä luitanne, niin minä näytän teille millä oikeudella te teette kapinan ja kokoonnutte häiritsemään kaupungin rauhaa. Sanalla sanoen minä tuotan Oulusta kasakkia."
Hongelin ja Svendelin seisoivat häntä lähinnä ja edellinen lausui hyvän kaupan toivossa: "herra pormestari, ei teidän tarvitse Oulusta asti niitä tuottaa, sillä minä myyn Rettigin kasakkia markka neljäkymmentä penniä naula, eikä sitä helpommalla oululaistenkaan kannata antaa, sillä minä tuotan kaikki tupakat, paitsi punaruusun, suoraan Turusta."
Svendelin sanoi: "minä annan teille herra pormestari Helsingin kasakkia tehtaan hintaan tahi, jos summissa ostatte, voin vielä antaa kymmenen prosenttia hinnan alennustakin."
Vanha herra vaikeni, otti korilon ja kohensi kekäleitä.
Muuan vieraista kysyi: "mutta mikäs siihen sitte oikeastaan oli syynä, siihen pormestarin niin varhaiseen liikkeelläoloon?"