"Mistä minä sen tietäisin, eihän pormestari sitä sanonut."
"Te ette siis tiedä mitään muuta koko asiasta?"
"Tiedänpä niinkin. Minä tiedän, että sinä päivänä syötiin kaupungissa aamiainen kahta tuntia myöhemmin kuin tavallisesti, ja että pormestari heti sen jälkeen sai uuden virkapuvun, ja vielä senkin, että Selma Villgrén ei miehensä sanonut enää häntä rakastavan, vaan pitävän salaisuuksia, joita ei ennen 'meidän välillä ollut nimeksikään', sanoi hän."
MAISTERIKO VAI KIRKKOHERRA?
Oli talvinen päivä, muistaakseni viattomain lasten nimipäivä. Ilmaa ulkona ei voinut sanoa pakkaseksi, vaan ei se ollut ihan vesi-suvikaan, olihan vaan sellainen niiden keskivälillä, että kelkkani jalakset takaisivat hiukkasen. Me — Musti ja minä — palasimme mäenlasku-retkeltämme. Musti ei millään muotoa suostunut vetämään minua kelkassa, vaikka se tavallisesti oli hänen mielityötään. Sen vuoksi istahdin tien viereen vähäksi aikaa levähtämään. Musti laskihe rinnalleni hankeen. Hetkisen kuluttua käänsi hän päänsä sivulle ja katsoen nenävarttansa myöten pitkin tietä sanoi harvakseen minulle: "hau, hau, hau". Se on niin paljo sanottu kuin: "tuoltapa pappilasta päin tulee nyt joku".
Heti ajoikin ohitsemme mies, vaalea, kärsivän- ja lempeäluontoisen näköinen mies. Musti tervehti häntä ja hänen valkea häntänsä pää liikkui edestakaisin. Minä sitä vastaan katsoa noljotin avossa suin ajajaa, enkä ymmärtänyt edes tervehtiäkään. — "Eikö hän tuntenut kuka se oli, koska ei nostanut lakkiansakaan", kysäsi Musti minulta vähän pilkallisesti.
"Eikös se ollut kirkkoherra." — "Kirkkoherra, vai kirkkoherra. Kuka sinulle on sanonut sen olevan kirkkoherran", tuumi Musti umpimielisenä, sillä hän usein käytti tätä temppua, uskotellessaan minulle tietävänsä jostakin asiasta enemmän kuin tiesikään.
"Vai et sinä tunne kirkkoherraa, ha ha ha! Kyllä sinä, Musti, toisinaan olet tuhmansekainen; kaikkihan kirkkoherran tuntevat, ha ha ha", nauroin minä ja pieni sydämeni hyppi ilosta, kun kerrankin olin Mustia viisaampi.
"Vai olen minä tuhmansekainen? Muistapas, herraseni, kumpaanko meistä
Tiina kotona enemmän luottaa", lausui Musti.
Silloin oli suuni tukossa ja minä, huomaten tässä ei olevan leikin tilaa, aloin hieroa sovintoa Mustin kanssa ja kysyin: "Kukas tuo vieras sitten oli?"