"Kysy ihmisiltä, kaikkihan kirkkoherran tuntevat", vastasi toverini ivallisesti.
"No, no, Musti, mitä sinä joutavia; ilmanhan minä vaan piloillani sanoin häntä kirkkoherraksi."
"Kyllähän minä tiedän nykyisien ihmisten sanovan häntä kirkkoherraksi, mutta vanhat olivat viisaampia; ne kutsuivat häntä maisteriksi."
"Maisteriksi, no kaikkiakin, vai maisteriksi, no kukas olisi uskonut", päivittelin minä.
"Niin, sanos muuta", vastasi Musti taaskin peloittavan viisaana, katsellen pitkin nenävarttansa.
"Mutta mikäs se maisteri sitten oikeastaan onkaan?" kysyin minä pelästyneenä, sillä minä arvelin siinä olevan jotakin hirmuista.
"Jaa, sitä en minäkään oikein varmaan voi sanoa, mutta älähän pelkää, ei siinä kuitenkaan mitään pahaa ole", lausui Musti, lohduttaen minua.
"Mutta jos se ei ole mitään häpeällistä, miksi hän ei siis ilmoita oikeastaan olevansakin maisteri?"
Nyt rykäsi Musti mahtavasti, katsahti varovasti ympärilleen ja melkein kuiskuttamalla lausui: "asian laita on näetsen niin, että kirkkoherrassa on jotakin pahaa, jota kaikki pelkäävät. Jos kirkkoherra esimerkiksi tulee taloon, pannaan lehmätkin piiloon, ja kirkkoherra se nitistääkin vuoden pitkään monta lehmää pitäjäästä. Kirkkoherrassa on jotakin karhumaista ja siksi hänellä onkin karhun talja rekensä perässä. Minä pelkään kaikkia kirkon herroja, suntiosta alkaen kirkkoherraan asti. Maisteri sitä vastaan on kaikkien lemmikki, sillä maisterissa on jotakin hyvää, jota kaikki rakastavat."
"Silloinhan minä vasta tunnustaisinkin olevani maisteri", tuumailin minä.