"Voithan tuolta ainakin kysyä, — ja tuskinpa se seppä on siksikään saanut suutansa auki."
Olli ei olisi muutoin enää tainnut koko naimahommasta välittää, mutta olihan tuo hiukkasen ilkeätä nuorelle miehelle tyhjän panttina säilytellä solkea, sormusta, silkkiä ja vielä kapioitakin, kun nuo nyt kerran oli tullut hankituksi. Sen vuoksi alkoi hän aprikoida piika-Riittaa. Parin viikon perästä kävikin Olli Tyynelästä kihlansa pois, eikä enää sen perästä piika-Riitta antanut toisten tyttöjen arkkuunsa katsoa. — Seppä-Kallekin oli sitten juomaretkillä pari päivää.
Aivan varmoja ei kuitenkaan asiasta oltu, ennen kuin Lampelan isäntä leikillä Ollilta kysäsi: "no tuntuukos nyt elämä samalta kuin ennen, Maijan kanssa kihloissa ollessasi?"
"Tuntuu se paremmaltakin", hymyili Olli vastaukseksi. "Saapi nyt seppäkin vuorostaan olla kelona, eivätkä niin pääse suutansakaan ihmiset rääväämään, kun noin mestarismies jätettiin kylmäksi tytöstä."
Silloin oli asia kyläläisille selvänä. Enimmän kaikista se harmitti muurari-Anttia, sillä hänhän se oli koettanut Riittaa serkullensa seppä-Kallelle toimittaa ja siksi oli hän sanonutkin, "ettei Olli ollut vielä Riittaan vihitty — tuskinpa vihittäneenkään."
Sattuipa sitten pikkuista ennen leikkuu-aikaa Lampelan pirtin uuni menemään rikki ja sitä korjaamaan täytyi haettaa muurari-Antti. Päiväkaudet se muurari-Antti nariskoi piika-Riitalle, mutta Riitta ei ollut kuulevinaankaan. Muutamasti hän kumminkin punastui, kun muurari tuumaili: "kaikki ne tuolle Riitalle kelpaavatkin, kun semmoisetkin, joista ei vanhat lesketkään huoli, vaan ehkäpä ei Riitta olisi parempia saanutkaan."
Kun miehet samana iltana tulivat työstä, kantoi Riitta, kesken taikinan alustuksen, kaikki kihlakalut Ollin syliin. Olli muuttui siitä niin alakuloiseksi, että isäntä pelkäsi hänen järveen menevän. Sen vuoksi toimitti hän Ollin ja Riitan leikkaamaan isoa ruishalmetta salolle ja muun väen lähetti taas toiselle suunnalle. Siellä kun nuoret saivat pitkät päivät olla kahden kesken, muuttui heidän välinsä pian entiselleen; jopa rupesivat yhteisiin vallattomuuksiinkin. Mylläri-Vilpulla oli näet ruista läheisessä suossa ja hänkin sattui samaan aikaan väkinensä tulemaan rukiin leikkuusen. Hänen kanssaan Olli ja Riitta ilkamoivat.
Myllärillä oli nimittäin eri eväät kuin hänen väellään ja niitä säilytti hän lepikossa, erään ison kiven juurella. Metsässä kävellessään löysivät Riitta ja Olli myllärin kontin ja tekivät lopun hänen piirakoistaan ja voivakastaan. Eipä Riitta vielä malttanut olla ilkkumatta, kun myllärinkin täytyi ruveta yhteen ruokaan päiväläistensä kanssa.
Leikkuusta päästyä käytti sitten itse Lampelan isäntä palvelijoitansa pappilassa ja pitipä heille vielä kuuliaisetkin. Koko Korpikylän väki kokoontui niihin tanssimaan ja oikein sälöt piuskahtelivat Lampelan ison pirtin lattiapalkeista, kun nuoret niillä tanhuelivat. Mylläri-Vilppukaan ei malttanut pysyä poissa kemuista, ja kun isäntä tuon tuostakin antoi pikarin kiertää miesten seassa, rupesi mylläri vähitellen niin kovaääniseksi, että täytyi taluttaa ulos. Sinne hän nukkui maitohuoneen eteen, mutta heräsi, kun talon naisväki illan suussa meni huoneesta hulikoita lypsylle mennäkseen hakemaan.
Tyttöjen perässä kompuroi sitten myllärikin kesantopellolle, jolla lehmät lypsettiin. Siellä keksi hän viimein Riitankin ja mennä houaili hänen luoksensa. Siinä hän sitten Riitalle riiteli tuon pitkää tämän lyhyttä piirakoistaan ja voivakastaan, mutta sanoi toki käräjittä sopivansa koko jutun, jos saisi Riittaa teiviä ja suudella.