"Elää se, elää se", vakuutti Surma-Olli, "minä en anna sen kuolla."
"Sinunkopa antamisessasi tuo lienee, vaikka oletkin Surma-Olli", sanoi muurari-Antti mahtavasti.
"Eipä sitä salli Jumalakaan semmoista surua niin hyvälle emännälle", puhui Surma-Olli.
"Eihän tämä salli", irvisteli muurari, "eihän se ole sallinut minunkaan joutua tänne nälkään kuolemaan muka! Eihän se salli!"
"Niin no sinun", mutisi Surma-Olli. Muurari suuttui ja rupesi Ollille kiukuttelemaan, mutta vaikeni, kun eräs hoitolainen huomautti, että "mitäs se mestari sen sanoista — houraileehan se."
Yht'äkkiä parkasivat eukot: "Herra Jumala! Sauna palaa, sauna palaa!
Eikä ole edes miesväkeä kotosalla ketään!"
"Nainenkos minäkin sitten mielestänne olen?" sanoi muurari-Antti.
"Mitäs meistä vanhoista ja sairaista", selitti joku vaimoista, ja ken vaan kynnelle kykeni syöksi ulos. Kaikki huusivat ja hätäilivät, mutta sammutustoimiin ei ollut älyä kellään ryhtyä, vaikka palavasta saunasta kuului ehtimiseen nuoren emännän hätähuudot. Eukot vaan päivittelivät emäntää ja lasta ja antoivat tulipalon kiihtyä kiihtymistään.
Vihdoinkin viimein kuului yli melun huuto: "käykää hyvät ihmiset toki emäntä liekeistä pois!"
Muurari-Antti kohautti ylenkatseellisesti olkapäitään ja tuumaili: "kukapa sinne tulen keskelle mennee kärventymään."