Tulihan se Annaleena viimein. Oikein läähätti eukko parka, kun oli niin kovasti juossut. Maitoakin oli roiskunut esiliinalle ja hameelle siinä kiireessä niin ettei ollut enää kuin puolillaan maitopurakko, jonka Annaleena sisään päästyään laski pankolle.
"Missäs hiidessä sinä olet maleksinut koko pitkän pituisen päivän?" tervehti Aaro vaimoansa, silmiänsä uhkaavasti rilliensä takana muljautellen. "Ja kaikki maidonkin olet vielä päällesi ajanut juostessasi."
"Ole äystäämättä tuossa ja kuule ensin — — mutta hyvä isä nähköön!
Miksi sinä et ole siivonnut lasta?"
"Miksi ja miksi? Enhän minä tässä kaikkea ennätä. Vielä Aholan laiskan Matin uudet liivitkin pilasi, jotta on pitänyt puhdistella niitäkin", selitti Aaro.
Annaleena siisti ensin lapsen ja vasta ruvettuaan sitä kätkyessä liekuttamaan alotti puheen. — "No nyt se Pitkä-Ristokin jo heitti hyvästit tälle maailmalle."
"Jottako kuoli?" tiedusti Aaro.
"Kuolihan se. Minä jouduin sinne yht'aikaa papin kanssa. Kunnari sitä oli ripittämässä. — Ei ollut ukko pappa jaksanut itse lähteä yötä myöten kulkemaan. — Parahiksi satuin minä hengen lähdölle, ja kaunis lähtö sillä olikin. — Toista se on katsoa uskovaisen kuolemaa, kuin semmoisen syntisen kuin sen Syrjän Kallen, joka meillä viime talvena kuoli. Täydessä tunnossaankin oli Pitkä-Risto ihan loppuun asti ja se kun vasta osasi puhua kauniisti jälkeensä jääville. Hymyyn sillä jäi suu vielä kuoltuakin, niin jotta kyllä varmaan se pääsi parempaan elämään, jos vähänkään ihmiselle annetaan oikeutta tuolla puolen haudan."
"Totta kaiketi se pääsi", myönnytti Aaro. "Ristohan tuo tällä pohjalla olikin ainoa vartonainen kirjamies. Sanan selityksiäkin piti joka pyhän seutuna, jotta kaiken maailman akat aina kerääntyivät Ristolaan ratisemaan, niinkuin harakat teurastusperkeille."
"Et puhuisi niin, Aaro-kulta, jos olisit kuullut Riston jäähyväiset. Marjaa ja lapsiansa neuvoi hän siinä vielä kuolinhetkellään pysymään puhtaina maailmassa ja uskossa vahvoina, niin silloin ei heillä olisi mitään hätää kohtasipa heitä sitte joko surut tahi ilot. Hurskaan sanoi hän pysyvän tiellänsä ja jolla on puhtaat kädet synnistä, se pysyy vahvana, vaikka tuhannet lankeisivat hänen sivullaan. — Sitte kysyi Kunnari pappi pelkäsikö hän kuolemaa, mutta naurahtaen vastasi Risto: minun päiväni ovat kuluneet, minun aivoitukseni, jotka sydämessäni olivat, ovat hajoitetut, mutta vanhurskauden tiellä on elämä ja hänen poluillansa ei ole kuolemata. Minuakin kehoitti Risto menemään ahtaasta portista sisälle, — minuakin ja palvelusväkeään — —"
Itku tyrehdytti hetkeksi Anna-Leenan äänen ja miettiväiseltä näytti
Aarokin.