Iloisesti hyräillen ja naurussa suin ajoi Matti pitkin tietä kotiinsa päin ja parin vuoden perästä oli Telkiälän kartano pulskin ja mahtavin koko Mahikkalan pitäjässä, pappilakin lukuun otettuna. Muut talon miehet taas ihmettelivät millä ihmeellä Matti oli metsäherralta niin paljo puita irti saanut.
"On sen pitänyt lähemmä tuhat ruplaa antaa", arvaili Rankolainen, "koska sadan paikoille meni minultakin, ennenkuin navetan hirret heltisi."
KILPA-AJOT WANULASSA.
"Viuh — — naps!"
Piiska se oli, joka niin pani.
"Viuh — naps, viuh — — naps! Ptruu! Soo Poikah! Ptruu — — etkö sinä sen — — ptruu! Ei neliä — — muista se! Viuh — — ptruu poikah!"
"Taas pieksää Kankkulan rusthollari hevostaan tuolla radallaan", mutisi Hokkalan Karliina Kippa-Leenalle, nostaessaan vieressään olevasta pesukorvosta ison tukun miesten riihiryysyjä edessään olevalle rahille ja alkoi pesinkartulla antaa niille "aika kyytiä."
"Niinpähän näkyy", vastasi Leena katsoa tuijottaen avantoon, jossa parhaillaan huuhteli joitakin poukkuja.
Naisten puheista mitään välittämättä ajaa tuhautteli Kankkulan isäntä kerta toisensa perästä heidän ohitsensa pitkin soikeaa välähtelevää rataa. Hevonen höyrysi vahvasti ja tuhutuksesta päättäen näytti jo olevan aivan uupumaisillaan.
"Kauanpa se nyt yht'myötään riskaakin hevostaan", alotti Karliina taas puheen.