"Eihän sitä tiedä", mutisi muori vastaukseksi. — "Niin todellakin, — Miinahan se sanoi kylällä kuulleensa, jotta Kallen olisi muka pitänyt se Riitalle laukkuvenäläiseltä ostaa."
"Kenen? Kalle Kelvottomanko? Ei ikinä", huudahteli lukkarin Reeta ja muuttui vieläkin enemmän Venäjän nahan näköiseksi kuin tavallisesti olikaan. "Ei ikinä, sanon minä, sillä sehän jo olisi selvä kihlaus! Ja Kalleko saisi Riitan kihloihinsa, ohoh! Mitenkä se Kaisa antaisi ainoan lapsensa ja sen kanssa Rekulan talon semmoiselle suruttomalle kylänratille, jota kunnon kristitty ei kartanoltaan korjaisi?"
"Ei suinkaan se annakaan, vaikka ahkerasti se Kalle kuuluu tätä nykyä
Rekulassa pisteleytyvän", tuumaili muorikin ja lisäsi: "mut eihän sitä
Kallea ole vielä milloinkaan taidettu oikein sikana nähdäkään."
"On se jo nähty jonkin näköisenä hänkin. Ukko-Paavo sanoi aina eläessään, jotta lähimmäisensä vikoja tulee painaa ja peittää, enkähän minä sitä Kallea alentaakseni sanokaan, vaan voinhan sen kuitenkin teille kertoa."
"Voitte, voitte. Enhän minä ole mikään kylän kello", vakuutti muori uteliaisuudesta kiiluvin silmin.
"Ni-niin, ettepä suinkaan. — Silloin Havukkalan häiden jälkeisenä päivänä — ne olivat olleet oikeat syntihäät tanssineen ja tappeluineen — silloin kellotti Kalle tuossa peuran taljalla koko pitkän pituisen päivän. Minä häntä hoitelin, kuin omaa miestäni ja arvelin, että sattuuhan se vahinko viisaallekin ja sattuihan tuo joskus ukko-Paavo -vainajallekin. Silloin lohduttelin minä Kalle parkaa jos jotenkin ja kun luin hänelle 'saatanan vimman' ja 'sanan syntisille', sain hänen luontonsa heltymään niin paljo, että kirosi kaikki karhukupit ja lokarit. Silloin oli minulla hänestä jo hyviä toiveita, mutta tuommoista pitää nyt kumminkin hänestä kuulla, poikaparasta."
"Vai oli siinä siis kuitenkin perä", lausui muori, "ja minä kun sitä kaikille ihmisille valheeksi penäsin."
"Missä niin? Siinäkö Kallen katumuksessa?"
"Ei, vaan siinä, jotta te olitte täällä koko päivän kahden kesken olleet. Silloin kaiketi te pyysittekin Kallea kanttorivainajan seuraajaksi? — Niin, niin — te olette vielä nuori, ainakin kymmentä vuotta nuorempi minua, enkähän tuota vielä minäkään ole seitsentäkymmentä täyttänyt."
"Minäkö? Ja Kallea! Kaikkea ne kehtaavat puhuakin, ja tekin vanha ihminen uskotte tuommoisia juoruja."