"Enhän minä tuota uskonutkaan, vaan niin sitä kylällä huhutaan."
"Ne puhuvat suunsa mauksi mitä sattuu, vaan ei siinä ole tikuistakaan perää", intti Reeta ja hänen silmänsä vilkkuivat rauhattomasti ympäri huonetta. "Minähän olen herännyt leski, semmoinen, josta huoneentaulu sanoo: se on oikea leski, joka yksinänsä on —"
"Hm, yksinänsä", hymähti muori, "mut nepä sanovatkin teidän olleen kahden kesken, ja kyllä siitä Kalle sitte on saanut toisenkin kerran kuulla, kun nyt kaikki vetelevät teitä hänelle."
"Voi noita hupsuja!" sanoi Reeta ja oli hiukan naurahtavinaan. "Mikä pakko minun on ottaa semmoista huoneristiä nyt vanhoilla päivilläni? Ei, onhan minun yhtä hyvä yksinänikin syödä kruunulta juoksevaa pemissooniani ja sitä paitsi johan minä olen sivuitse siitä iästäkin. Ensi Vappuna täyttyy minulle näet jo neljäskymmen."
"Vai vasta neljäskymmenes? Kumma kuinka ne muutamat pysyvät kauan nuorena! Tehän jo olitte ilähtänyt ihminen, kun kanttorivainaja teidät otti, sitte viisitoista vuotta naimisessa ja nyt taas jo viidettä vuotta leskenä ja sittenkin vasta ensi vappuna." —
"Elkää muorikulta jäähdyttäkö kuppianne, ei se enää ilmankaan liian kuumaa ole", kiehitti Reeta väliin äänellä, joka ei oikein tuntunut sopivan yhteen tuon ystävällisen tarjouksen kanssa.
"Suuri kiitos, kost' Jumala!" kiitteli muori ja rupesi härppimään höyryävää kahvia.
Siten hämmennettyänsä muorin luvunlaskuharjoitukset, kysäsi Reeta aivan viattoman näköisenä: "no, mitäs se Kalle itse semmoisista hullutuksista tuumii?"
"Mitäs se — alussa löi vain kaikki leikiksi ja lauleli: 'ennenhän elätän lehmän ja lampaan, ennenkuin eukon harvahkohaampaan', mutta nyt kuuluu jo siitä suuttuvan silmittömäksi. Oli meidän tytöille uhannut, jotta jos eivät jätä häntä teistä rauhaan, niin hän vielä tekee teille pitkän nenän ja uhallakin viepi teidät vihille, käyköönpä sitte syteen tahi saveen. — Kyllähän siltä veitikalta voisi sekin syntyä, sillä mitäpä se semmoinen velikulta itsestään välittää?"
"No, ja tytöt tietysti sitä uhemmin häntä näärittävät?" uteli Reeta.