"Tytötkö? Eikös mitä — ne eivät enää uskalla hiiskahtaakaan koko jutusta, vaan pojathan ne siitä vielä pitävät puhetta. — Johan se Kalle oli siitä samasta seikasta Nokkalan renkiä hiukan kurittanutkin niin, jotta eikö tuo nyt siihen jääne koko juoru", kertoi muori.
"Hm hm", arveli Reeta ja näytti vaipuvan hyvin syviin ajatuksiin.
Laukkalan muorikin istui ääneti ja katseli pöydällä olevaa, mustakylkistä kahvipannua, ikäänkuin olisi silmillänsä mittaillut sen kokoa ja miettinyt oliko siinä enää jälellä yhtään kuppia, vai joko hän joutaisi lähtemään.
Tuokioisen kuluttua näkyi Reeta heräävän ajatuksistaan ja loi silmänsä
Laukkalaan päin olevaan akkunaan.
"Hyväinen aika!" huudahti hän, "hyväinen aika, kun taas ovat laskeneet kaikki kylän porsaat teidän perunamaahanne!"
Ketterästi nousi muori istuimeltaan ja riensi akkunan luo päivitellen: "voi noita riiviöitä, minkä taas tekivät!"
"Missä, missä? Enhän minä näe mitään?"
"Tuolla, — ettekö näe tuolla aitovarrella — nyt jo taas painuvat penkkien väliin."
"Kiviähän ne ovat."
"Niin nuo kaksi, mutta entäpäs nuo toiset!"