"Niin — maisterihan onkin medisiinari", sanoi ylioppilas.
"Niinhän minä olen", myönsi Iisakki.
Pikkusen äänettömyyden perästä kertoi ylioppilas kohtapuoleen hänkin aikovansa lähteä, mutta ei keskustelu ottanut sittekään oikein kulkeakseen. Täytyi turvata vanhaan tapaan ja ilmoittaa Iisakille, että "oikein nyt onkin kaunis matka-ilma."
"Kaunishan nyt ilma on", vastasi Iisakki yksikantaan.
Ylioppilas kävi hiukan hämilleen, mutta onneksi vihelsi silloin laiva viimeisen kerran. Hän nosti lakkiansa jäähyväisiksi ja kääntyi puhelemaan kumppaniensa kanssa.
Hiukan ivansekaisia tunteita oli risteillyt yhdessä harmillisten kanssa Iisakin rinnassa, kun hän tuossa oli pikkukaupunkilaisia katsellut, mutta nyt ne äkkiä katosivat. Kun näet laiva liikahti, niin sattuivat silmät aivan lähelle sen laitaa, ja siinähän, lyhtytolpan vieressä se seisoikin se tämän aamuinen tyttö, kiinteästi, vaan ujosti Iisakkia katsellen. Hänen silmänsä olivat vesikiehteissä, ja hieno punerrus peitti nyt noita kalpeita kasvoja. Ehdottomasti tempasi Iisakki pois hatun päästään, ja hänestä näytti siltä kuin olisi tyttökin nyykistänyt vastaukseksi ja punehtunut kovemmin.
Iisakki melkein huokasi ja hänen olisi tehnyt mieli ojentaa kätensä tytölle, nostaa hänet laivaan, sulkea syliinsä ja lähteä. Sitä ei hän kuitenkaan voinut tehdä, vaan täytyi tyytyä herkeämättä katselemaan tyttöä. — Sillä välin irtausi laiva laiturista ja alkoi siitä etenemistä edetä. Jo liehuivat nenäliinat ilmassa ja lakit tekivät lyhyitä kaaria päiden päällä. Iisakkikin huiskutti nenäliinaansa innokkaasti, ja ylioppilas liehutti lakkiansa vastaan hänelle.
"Leikkisä mies tuo maisteri Norén, vaikka se niin jurolta näyttää, — ja aika koiranhammas", sanoi ylioppilas nauraen tovereilleen. "Näittekö, miten hän heitti lentomuiskun minulle, niinkuin nuokin hupsut rouvasihmiset tuolla komentoräkillä toisilleen ja jääville nakkelevat?"
"Eiköhän tuo suututtanut Maikki Sellman'ia, sillä minusta näytti hän suoraan Maikkiin katsovan silloin", sanoi toinen ylioppilas. "Maikki se onkin niin olevinaan uudessa hatussaan."
"Mieleen kai se Maikista olisi ollut", lausui Iisakin tuttu, "mutta minulle se veitikka muiskun heitti."