"Ilmanhan minä tässä vain Fannyneidelle paipatin sitä, kun Kivelän isäntä toi Kokon Kallea kuulutuskirjan teettoon."
"Onkos se sitte niin surkeaa? Antakaa nyt, Heta kulta, Kokon Kalienkin saada emäntä", puheli Hanna. "Onhan teillä itsellännekin aikoinaan ollut mies."
"Onhan niitä ollut kaksikin, jos yksittäin luetaan, mutta sehän se minua suututtaa, kun ei Mikkolan Karlina lähtenytkään Kallen kanssa liittoon. Ja nyt tuotiin Kallea toisen kanssa pappilaan! Kuka lienee ollutkaan, ihan tuntematon, — ja köyhältäkin tuo näytti."
"En minäkään sitä tuntenut", selitti Hanna. "Riikaksi ne sitä puhuttelivat ja vesipuolelta pitäjästä kai tuo lienee, koska oli niin päivettynyt."
"Vai Riikka, vai Riikka se on! No, oli se sille Riikalle onni, kun sai semmoisen miehen — — — ja arvatenkin niin köyhä tyttö, että sillä ei ole muuta kuin kaksi tyhjää kämmentä", jahkaili Heta-muori. "Sanon vieläkin, oli se onni sille tyttö-rievulle."
"Onko se Kokon Kalle sitte niin miesten paraita?" kysäsi Fanny.
"Onhan se jälilleenkin. On se erinomainen mies? — Voi, voi sitä Karliina hupsua, kun ei älynnyt ottaa Kallea!" päivitteli Heta-muori edelleen.
"Teidän olisi vanhempana ja kokeneempana ihmisenä pitänyt sitte neuvoa
Karliinaa", pisti Hanna ilakoiden väliin ja hymyili sisarelleen.
"Neuvoako? Vähäkös minä sille roinusin, mutta pysyykös se kantovesi kaivossa! Sanoi vaan, jotta: ei antanut luonto myöten. — — — 'Ei antanut luonto myöten', vaikka Kallella on hevonen ja kaksi lehmää", lisäsi Heta-muori halveksivasti päätänsä puistaltaen.
Sillä aikaa oli sulhaismatkue mennyt sisään ja päässyt rovastin puheille. Vähän ajan perästä huusi rovasti avonaisesta akkunasta Heta-muoriakin virkahuoneesensa "vieraaksi mieheksi." — "Täällä on nimittäin pariskunta taas tekeillä", ilmoitti rovasti Hetalle.