Heta-muori pyyhkäisi hätäisesti käsiään nurmeen ja lähti astua köpittämään rovastin huoneesen. — Siellä istui rovasti keinutuolissaan puhallellen paksuja savupilviä eteensä. Todistajain kuullen hän — ensiksi saatuaan selville, että niin hyvin sulhasella kuin morsiamellakin oli "vapaaehtoinen ja kenenkään pakoittamaton aikomus mennä keskenään pyhään aviokäskyn säätyyn", — alkoi pitää puhetta kristillisestä avioliitosta. Kauniisti ja elävästi kuvailikin rovasti noille nuorille, kuinka avioliitot taivaassa päätetään, kuinka avioliitto on perheen ja perhe yhteiskunnan perustus, ja kuinka koti on Herran taimitarha.
Niin liikuttavasti puhui rovasti, että Heta-muorin täytyi tuon tuostakin pyyhkäistä silmäinsä nurkasta kyynelkarpalo mukaiseen esiliinaansa. Olisi sitä puhetta kelvannut kauemmankin kuunnella, mutta äkkipikainen loppu sille kumminkin tuli.
Rovasti näet kääntyi puhumaan rakkaudestakin, mutta ei päässyt vielä oikein alkuunkaan, ennenkuin Kivelän isäntä jo keskeytti hänet. Keskellä lausetta kiepsahti näet isäntä ylös sohvalta, jolla oli istunut, ja alkoi kohteliaasti kumarrella rovastia. — "Mitäs isännällä olisi ollut lisättävää?" tiedusti rovasti kesken puheensa.
"Sitähän minä vaan", lausui Kivelän isäntä, "jotta ei herra rovastin millään tavalla pidä luulla, jotta tässä olisi mitään rakkautta mukana. Minä tiedän ihan vissiin, että eivät nämä nuoret ole toisiaan ennen tunteneetkaan. Vastahan nämä eilen toisensa ensi kerran näkivätkin Jämsän markkinoilla, niin että ei tässä tarvitse ollenkaan luulla rakkautta olevan, tässä pelissä."
Rovasti kävi tuntuvasti hämille, kun ei ollut selvillä siitä, tekikö puhemies naittilaistaan pilkkaa, vai ymmärsikö hän rakkaudella jotain muuta kuin tavalliset ihmiset. Sentähden ilmoitti hän vaan lyhyesti aviokuulutuksen maksavan karttoineen 6 markkaa 60 penniä ja varottavasti katsahti toisen pöydän ääressä kirjoittavaan kappalaiseen. Sitte molemmat papit toivottivat onnea nuorelle parille ja hyvästelivät oikein kättä lyömällä sulhasta morsiamineen.
Ovessa tuli sulhaisväkeä vastaan Kotilan ontuva nuori isäntä, joka äskettäin oli isältänsä perinyt lautamiehen viran ja arvon ja jota pidettiin erittäin ymmärtäväisenä miehenä.
"Hyvää päivää, nuori herrastuomari!" tervehti rovasti tulijaa ja pyysi hänen "painamaan puuta" sillä aikaa kuin hän kävisi kutsumassa sisään kahvia.
Vieras istahti oven suuhun ja miettivän näköisenä pyöritteli siinä lakkia polvillansa. Kappalainen ei saanut puhetta oikein sujumaan, mutta heti tuli rovasti uudestaan sisään kahvintuojan kanssa ja alkoi kysellä kuulumisia vieraaltansa.
"Kiitosta vaan", vastasi lautamies. "Kuuluuhan sitä nyt yhtä ja toista ikävää."
"Vai niin", mumisi rovasti. "Eikös otakaan asiat oikein luistaakseen, kun vanhan isänne pää kallistui?"